Jyväskyläläisiä valittu demariopiskelijoiden johtotehtäviin

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry järjesti 50. liittokokouksensa Tampereella 11.-12.11. Liittokokouksessa hyväksyttiin liitolle uudistettu tavoiteohjelma ja valittiin uusi liittojohto lukuun ottamatta puheenjohtajaa, jonka kausi jatkuu vuoden 2018 loppuun. Puheenjohtajana jatkaa JSDN-taustainen, Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa opiskeleva Jesse Jääskeläinen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin akavalaisen Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen opiskelijärjestön SYY:n puheenjohtajana vuoden 2017 toiminut tamperelainen Antti Simi. Jyväskylän ylioppilaskunnan voitokkaiden edustajistovaalien kampanjapäällikkö Topi Kytölehto (kuvassa) valittiin liiton toiseksi varapuheenjohtajaksi. Simi ja Kytölehto voittivat vaalissa vastaehdokkaansa, turkulaisen Eveliina Kuntun.

Liittohallituksen varsinaiseksi jäseneksi valittiin Jyväskylästä lisäksi tuore ylioppilaskunnan edustajiston jäsen Aino Rytkönen ja varajäseniksi Siiri Muhonen, Anni Niemelä ja Anniina Horto. Liittohallitukseen valittiin lisäksi edustajat Vaasasta, Oulusta, Tampereelta ja kaksi Helsingistä. Jyväskylän Työväenyhdistys iloitsee nuoren opiskelijapolvensa menestyksestä ja toivottaa menestystä koko SONKin uudelle liittohallitukselle tulevan vuoden toiminnassa.