Jukka Hämäläisen vappupuhe Jyväskylässä 1.5. 2018

Blogi

Arvoisat kuulijat!

Vappu on ilon, valon, luonnon heräämisen ja ennen kaikkea työväen juhla. Tasan sata vuotta sitten se oli jotain ihan muuta. Suomessa oli päällä sen silloin nuoren historian, mutta silloisen tulevaisuudenkin kannalta surullisin tragedia. Oli ajauduttu tilanteeseen, joka oli eskaloitunut aiemmin talvella sotaan. Sotaan jossa toinen suomalainen soti toista suomalaista vastaan.

Silloin sotatoimiin johti vahvasti eriarvoistunut yhteiskuntakehitys, jossa ihmiset joutuivat nääntymään ylivoimaisen työtaakan alle, jotta olisi tienannut leivän itselleen ja perheelleen. Tämä johti tietenkin siihen, ettei osalla ollut mitään mahdollisuuksia tienata elantoaan työllään. Siksi moni tarttui mielummin aseisiin, kuin nääntyi työhön tai nälkään.

Tätä tragediaa nyt surulla muistamme ja kauhistellemme edellisvuoden ylväiden itsenäisyysjuhlallisuuksien jälkimainingeissa. Ajattelemme, ettei se saa eikä se voi enää toistua nykyisessä Suomessa. Siinä ajatuksessa on vain puolet totta; se ei saa enää toistua, mutta maailmanhistoria on opettanut meitä moneen kertaan, ettei tuollaisen tragedian mahdottomuus ole mikään itsestäänselvyys. Ihmisten pahoinvointi ja näköalattomuus johtaa jatkuvasti maailmalla yhteiskuntia vastaavanlaisiin konflikteihin. Aika näyttää, olemmeko me kansakuntana kehittyneet niin paljon, ettemme joudu enää vastaavanlaiseen tragediaan. Sotatoimet kestivät vain muutaman kuukauden, mutta globaalit konfliktit kestävät nykyään pahimmillaan vuosikymmeniä. Voimme vain kuvitella miten vaikeaa noista konflikteista johtuvista haavoista on päästä arpiin ja niiden katoamiseen, kun vielä sata vuotta myöhemmin me muistelemme oman kansakuntamme tragediaa ja sen vaikutus näkyy vielä laineina tässäkin päivässä.

Tragediaan johtaneet tekijät olemme laajasti kyllä tunnistaneet, välttääksemme uuden ja vastaavanlaisen syntymistä, mutta olemmeko myös tarpeeksi oppineita välttämään noiden tekijöiden syntymisen?

Vaikka noiden sata vuotta sitten tapahtuneiden tapahtumien johdosta kansakunta alkoi pikkuhiljaa eheytymään ja luomaan raskaillakin toimenpiteillä uutta hyvinvointiyhteiskuntaa yhteistuumin, niin vielä tämän päivän yhteiskunnassa on valitettavasti näkyvissä samoja tekijöitä, jotka mahdollistavat vakavien konfliktien syntymistä myös Suomessa. Ahneus ja itsekkyys eivät ole kadonneet mihinkään ja yleensä sitä harjoittavat kaikista vahvimmat ja heidän etupiirinsä. Tämä näkyy tällä hetkellä maan hallituksen toimenpiteissä.

Olemme kulkeneet nykyisen hallituksen ohjaksissa nyt kolme vuotta ja vuosi olisi vielä jäljellä, mikäli hallitus saa pidettyä koko ajan niukkenevan enemmistönsä ruodussa. Tuona aikana on tehty Suomen historian kannalta jyrkimmin eriarvoistavaa politiikkaa miesmuistiin. Työväenliike on joutunut järjestämään kaksi suurmielenosoitusta hallituksen toimia vastaan noiden kolmen vuoden aikana, ensin puolustaen työntekijöiden oikeuksia ja sen jälkeen työttömien oikeuksia. Valitettavasti nämä viestit ovat kaikuneet kuuroille korville, sillä hallitus ei ole lukuisista pienemmistä vatuloinneistaan huolimatta perääntynyt heikompiosaisten kurjistamispolitiikan harjoittamisestaan. Hallituksen mielestä suurimmat rikolliset yhteiskunnassamme ovat nykyään omalla työpanoksellaan toimeentulonsa hankkivat työntekijät ja toisaalta työttömät, jotka eivät pysty työllistymään. Heidän kurittamiseen tähtäävistä lakihankkeista ei tingitä, vaikka kaikesta muusta tingittäisiin.

Kuten sata vuotta sitten, myös nyt pyritään työhön parhaiten kykenevät näännyttämään työtaakan alle ja samalla sen johdosta ilman työtä jäävät nääntyvät osattomuuteen ja syrjäytyvät. Lainaan ay-aktiivi Kari Vatasen viime syksynä Helsingissä pidetyssä Joukkovoima- mielenosoituksessa pitämää puhetta; ”Työmarkkinoiden ääripäät eli ylityöt ja toisaalta syrjäytyminen tappavat tulevaisuudessa tehokkaammin kuin sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja diabetes yhteensä.”

En lähde luettelemaan niitä kaikkia järkyttäviä heikennyksiä pienituloisten ja köyhien toimeentuloon sekä työelämään, joita hallitus näiden kolmen vuoden aikana on tehnyt tai suunnitellut vielä tekevänsä. Sen seurauksista kuitenkin muutama sana.

Hallitus on keskittynyt yhteiskuntamme velan lyhentämiseen, mikä sinällään on erittäin hyvä tavoite. Ainoa heikkous siinä on se, että yhteiskunnalla on monenlaista velkaa taloudellisen velan lisäksi; sosiaalinen velka, koulutus velka, ympäristövelka ja infravelka, joista muodostuu yhdessä erittäin korkeakorkoinen terveys- ja hyvinvointivelka.

Hallitus on koko ajan yrittänyt painottaa, ettemme saa jättää tuleville polville velkaa. Maan hallituksen toimilla saatetaan lyhyellä aikavälillä hoitaa maan taloutta ja vähentää taloudellista velkaa, mutta samaan aikaan on otettu erittäin vaarallista ja kallista velkaa juurikin noissa muissa velkalajeissa. Ja tuota velkaa tulevat sukupolvet maksavat vielä pitkään.

Monessa asiassa ja ongelmien hoidossa tavoitteet ovat hyviä ja laajasti yhdessä hyväksyttyjä, mutta kun ryhdytään ongelmia ratkomaan ja etsimään keinoja niiden poistamiseksi, ollaankin jo pahasti eri linjoilla hallitus ja oppositio -akselilla. Näin on mm. sote-uudistuksessa ja työllisyyden hoidossa. Hallitus haluaa tehdä kaikesta bisnestä jolla luodaan apparaatti millä tehdään tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille. Tätä perustellaan sillä että siitä syntyy talouskasvua. Mikään talouskasvu ei kuitenkaan jakaudu sillä tavalla, että se pienentäisi edellä esitettyjä velkalajeja kokonaisuudessaan.

Työllisyyden hoidossa hallitus on asettanut tavoitteen, johon pääsemiseen on valikoitunut keinoksi takavuosien retoriikkaa lainatakseni tempputyöllistäminen. Tämän termin taisi lanseerata eräs vahva kokoomusvaikuttaja Kokoomuksen ollessa oppositiossa. Tänä päivänä hallitus on siivonnut työttömyyskortistoa mm. pistämällä työttömiä työnhakijoita palkattomiin työkokeiluihin, nollatuntisopimuksille ja työvoimapoliittisiin koulutuksiin, joilla ei välttämättä edistetä työnhakijan työllistymistä millään muotoa. Tätä tukee mm. juuri julkisettu tilastokeskuksen julkaisu, jossa todetaan tehtyjen työtuntien kasvun olevan viimeisen vuoden aikana nolla. Työttömät lokeroidaan kaikki samaan kastiin ja annetaan ymmärtää, että työtön henkilö on kategorisesti laiska, tyhmä ja passiivinen. Tämän varjolla heille tarjotaan aktiivimallin tapaista ruoskaa, joka sitten yritetään selittää hyväilyksi. Aktiivimallin eli raippamallin piiriin hallitus on iloisesti roiskaissut kaikki työttömät, välittämättä siitä ovatko heistä kaikki edes työkykyisiä. Iso osa kuuluisi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen, ei työvoimapalveluiden piiriin. Silti kaikkia rangaistaan samalla mitalla. Tarkoituksena hallituksella on tietenkin taas säästää, ei niinkään työllistää, saati turvata ihmisille ihmisarvoista elämää. Alistaen ja lannistaen on siis hallituksen mielestä parempi kuin tukien ja kannustaen.

Hallitus yrittää selittää kansalle, että työttömyys- ja sosiaaliturva on kannustinloukku, jolla ihmiset passivoituvat työelämästä, vaikka kaikki tutkimukset osoittavat mm. sen, että sosiaaliturvan väärinkäyttö on huomattavasti pienempi ongelma kuin sen alikäyttö. Mielenterveys- ja päihdeongelmaisilla, sekä yhteiskunnasta ja sen palveluista syrjäytyneillä ihmisillä ei enää riitä edes voimavaroja hakea apua ja tukea ongelmiinsa. Tämä näkyy jo Jyväskylänkin katukuvassa, josta kaikille hiukankin korviaan ja silmiään auki pitäville päättäjille on tullut vahvaa ja vakavaa palautetta. Se näkyy kaupunkikeskustamme pahentuneena turvallisuusongelmana ja sitä kautta imagon ja houkuttelevuuden heikentymisenä.

Jo 2010-luvun alusta eläkevakutuusyhtiöt ovat kiinnittäneet erityistä huomiota vakavaan ongelmaan, joka siis ilmenee edellä kuvatulla tavalla. 18-24 vuotiaiden sairauseläköityminen on ollut rajussa kasvussa. Tästä on seurannut myös se, että esimerkiksi Jyväskylän suurimmat yksittäiset erikoissairaanhoidon menot eivät suinkaan johdu väestön ikääntymisestä, vaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmien merkittävästä lisääntymisestä. Ongelmat taas johtuvat osin päihteiden käytöstä ja näköalattomuudesta.

Vakava ongelma on myös Suomen syntyvyyden lasku. Näköalattomuus johtaa väistämättä siihen, etteivät nuoret ihmiset uskalla perustaa perheitä ja ottaa vastuuta puolisosta, lapsista puhumattakaan. Miten voi rakentaa tulevaisuuttaan toimeentulolle, jota ei ole tai se on erittäin epävarmaa? Työelämän pirstaleisuus ja epävarmuus, jota nykyinen hallitus on omilla toimenpiteillään lisännyt ja koko ajan lisäämässä, aiheuttavat omalta osaltaan juurikin tuota näköalattomuutta.

Jos nuoret sitten uskaltautuvat tekemään vielä lapsia, ei olekaan enää itsestään selvää että lapset saavat turvallisen polun nuoruuteen ja aikuisuuteen. Suomessa on viime vuosina tehty vakavia ja  merkittäviä leikkauksia varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, toisen asteen opetukseen sekä korkeakoulutukseen. Siis lyhyesti sanottuna koko sivistyksen ja koulutuksen tasoon. Näistä leikkauksista kärsivät eniten juurikin heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapset. Leikkauksia on perusteltu mm. digitalisaation tuomilla uusilla opetuskeinoilla, mutta samalla köyhimpien perheiden lapsia on kehoitettu menemään kirjastoihin tekemään viikonloppuisin koulutehtäviään, koska kaikilla perheillä ei ole varaa hankkia lapsilleen kotitehtävien tekemistä varten vaadittavia välineitä. Joka kymmenennen perheen lapset ovat vaarassa syrjäytyä vain siksi, ettei heillä ole mahdollisuutta täysipainoiseen opiskeluun vanhempien köyhyyden vuoksi. Kysynkin, onko tämä sitä paljon puhuttua mahdollisuuksien tasa-arvoa? Myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on leikannut nimenomaan heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Tätä kautta Suomi eriarvoistuu koko ajan enemmän.

Sote-uudistusta on ajettu kuin käärmettä pyssyyn hallituspuolueiden omilla ja itsekkäillä tarkoitusperillä, unohtaen täysin uudistuksen tärkeimmät tekijät; ihminen ja hänen tarvitsemansa palvelut. Hallituksen lehmänkauppojen myötä Kokoomus on saamassa palvelujen yksityistämiseksi naamioidun valinnanvapauden ja Keskusta vallan keskittymisen itselleen takaavan maakuntahallinnon. Sinisten uppoava laiva pyrkii raahautumaan hillotolppansa ja lyhyeksi jäävän historiansa päätökseen myyden kaikki mitä heillä on myytävissä, jotta he voivat katkeraan loppuun saakka pitää kiinni viidestä ministeripaikastaan. Alkuperäisistä ja laajasti yhdessä hyväksytyistä tavoitteista ihmisten parempien ja kustannustehokkaammin hoidettujen palveluiden saamiseksi on hallituksessa luovuttu jo aika päivää sitten. Hallituksen tavoitteeseen säästää kustannuksista 3 miljardia euroa vuodessa ei usko enää hallitus itsekään. Se on sinällään hyvä, sillä parempia ja tehokkaampia palveluita on mahdoton saavuttaa Euroopan parhaimpien ja kustannustehokkaimpien sote-palveluiden nykyisestä tasosta. Sen sijaan kustannusten nousun uhka on todellinen uuden hallintohimmelin ja yksityisten verosuunnitteluyhtiöiden kautta. Lisäksi  uuden järjestelmän rahoitusmalli on kestämätön. Ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelut kustantaa jatkossa kunnat ja pahoinvointia korjaavat palvelut taas valtio. Voimme vain kuvitella, kuinka kuntien on helppo säästää ennaltaehkäisevistä palveluista, koska korjaavat palvelut kustantaa valtio. Molemmissa tapauksissa me kaikki veronmaksajat kustannamme tämän kokonaisuuden, vaikkakin valtiolla ja kunnilla onkin eri verokukkarot. Korjaavat palvelut kun maksavat aina ennaltaehkäiseviä palveluita enemmän ja juuri sen vuoksi meillä on hätä tehdä sote-uudistus.

Arvoisat kuulijat ja läsnäolijat!

Meidän olisi jo pitänyt tehdä soteuudistus korjaten nykyistä ja jo sinällään tehokasta järjestelmää kehittäen, ilman että poliittiset ambitiot olisi päästetty ohjaamaan uudistuksen tekoa. Samoin työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmää tulisi uudistaa yksilöa kannustavammaksi ja tukevammaksi, ei nöyryyttäväksi ja alistavaksi. Sen vuoksi SDP on juuri hyväksynyt kolmiportaisen  yleisturvamallin, jossa yksilön tarpeet otetaan parhaiten huomioon henkilökohtaisesti, heidät ohjataan oikeiden palveluiden piiriin, tuetaan työllistymisessä ja kannustetaan aktiivisuudesta taloudellisesti. Koko malli on portaat työelämään niille, joille työllistyminen on mahdollista ja järkevää samalla kun ne takaavat työhön kykenemättömille perustuslainkin turvaaman inhimilliseen elämiseen vaadittavan vähimmäistulon.

Hyvät kuulijat, toivotan vielä kerran; iloista Vappua kaikille tasa-arvoisesti.

Pidetty vappupuheena 1.5. 2018 Jyväskylän Kirkkopuistossa Speaker’s Corner -tapahtumassa. Voit katsoa videotallenteen puheesta täältä.

Kommentoi