Rinteen hallitus panostaa Jyväskylän raideyhteyksiin

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Jyväskylän ja Tampereen välisen ratayhteyden parantamista käsitellään hallituksen budjettiriihessä 17.–18. syyskuuta. Tarkemmin suunnitellut keinot eivät ole vielä julkisia, mutta radan tunnettujen heikkouksien osalta voidaan päätellä, että tässä vaiheessa määrärahoja osoitetaan olemassaolevan radan perusparannuksiin kulkuyhteyden nopeuttamiseksi ja odottelupysähdysten vähentämiseksi.

Junayhteys Jyväskylästä Helsinkiin tulee nopeutumaan myös loppuosaltaan, sillä Tampereen ja Helsingin välisen ratayhteyden kehittäminen on valtion suurin ratahanke. Sen tarkoituksena on, että Tampereen ja Helsingin välin matkustaa junalla tunnissa. Jyväskylä on kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan osallistumassa Suomi-rata hankeyhtiön valmisteluun ja erittäin kiinnostunut hankkeen toteuttamisesta.

Keski-Suomen kansanedustajien puheenjohtaja Petri Honkonen (kesk.) ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Mäkinen (sd.) kiittelevät liikenneministeriä Keski-Suomen tarpeiden kuulemisesta.

– Jyväskylän ja Tampereen välisen raideyhteyden parantaminen on suuri voitto Keski-Suomelle, kansanedustajat iloitsevat.

– Tampere-Jyväskylä-yhteyden nopeutuminen ja häiriöherkkyyden väheneminen parantavat Keski-Suomen saavutettavuutta ja tärkeimmän ratayhteytemme kapasiteetti, nopeus ja toimintavarmuus lisääntyvät merkittävästi.

– Nyt on välttämätöntä, että hallitus osoittaa liikenne- ja viestintäministeriön esityksen mukaisesti budjettiriihessä rahat näiden kaikkien yhdessä tavoittelemien toimenpiteiden toteuttamiseen, Honkonen ja Mäkinen vaativat.