Demarinuoret

“Politiikka on aina jakopolitiikkaa. Sen valitseminen, mistä otetaan ja mihin jaetaan on aatteellinen kysymys.”

Sanotaan, että poliittiset puolueet ovat toistensa kaltaisia ja niiden harjoittama politiikka on arvotonta. JSDN:n jäseniä yhdistää näkemys, jonka mukaan solidaarisesti harjoitettu jakopolitiikka on arvokasta. Heikoimmasta huolehtiminen on tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan perusedellytys.

Vasemmistolaista solidaarista politiikkaa tarvitaan eriarvoistumisen, tuloerojen kasvun ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Värillä on väliä!

Kamppailua tulee käydä politiikan eri tasoilla, niin sosialidemokraattisen liikkeen sisällä kuin paikallisella, kansallisella ja globaalilla tasolla. Aikana, jolloin uusliberalistiset voimat pyrkivät hallitsemaan politiikkaa kaikilla tasolla ja liikkeen sisällä kolmannen tietä kulkemalla, tarvitaan kriittistä otetta ja vaihtoehtojen kartoittamista yhden totuuden tilalle. Hyvinvointikeskeinen sosialidemokratia vastaa huonosti globaalin tason kysymyksiin. Globalisaation hallinta edellyttää irtaantumista “kansallisen” ja “kansainvälisen” ajatuksista.

Valtakunnallinen ja kunnallinen politiikka on suitsittu taloudellisten pakkojen alle vyönkiristyspolitiikalla. Arvokeskustelulle ei ole uudenlaisessa hallinnoinnissa tilaa. Tämä johtaa vaihtoehtoja rajaavaan näköalattomaan politiikkaan. Vaihtoehdottomuuden politiikkaa tarvitsee vaihtoehdon. Politiikan tulee uudelleen politisoida hallinnoinnin alle suljetut kentät. Hallinnointi on hanurista!

JSDN toimii eri vaikuttamisen tasoilla. JSDN:n toiminnan keskiössä on vaikuttaminen kunnallispolitiikassa, opiskelijaliikkeessä ja valtakunnallisesti liittotasolla. Kunnallisella tasolla JSDN:n jäseniä on varavaltuutettuina sekä lautakuntien jäseninä ja varajäseninä. Valtakunnallisella tasolla JSDN:llä on edustus Sosialidemokraattisen opiskelijaliiton SONK ry:n liittohallituksessa. Paikallisella tasolla toimimme Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa ja hallituksessa.

Kuuluaksesi demarinuoriin et tarvitse puolueen jäsenkirjaa. Osa jäsenistämme kuuluu myös työväenyhdistyksiin. Olemme eri näköisiä ja kokoisia tavallisia nuoria. Joukostamme löytyy niin työttömiä, työssäkävijöitä kuin opiskelijoitakin. Toimintamme on monella tapaa aktiivista niin yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, keskiasteen oppilaitoksissa kuin muuallakin Jyväskylässä. Järjestämme keskustilaisuuksia, lukupiirejä, kokoustamme, saunomme, leireilemme, käymme teatterissa ja konserteissa. Oman toimintamme lisäksi osallistumme aktiivisesti liittojemme Demarinuorten ja Demariopiskelijoiden toimintaan: seminaareihin, koulutustilaisuuksiin ja valiokuntiin. Samoin toiminnallamme on myös kansainvälinen ulottuvuus. Olemme demarinuorten eurooppalaisen kattojärjestön ECOSY:n ja demarinuorten maailmanlaajuisen kattojärjestön IUSY:n jäseniä. Ko. järjestöt tarjoavat meille mahdollisuuden tavata muita nuoria demareita ympäri maailman mm. leireillä, seminaareilla sekä erilaisten kampanjoiden merkeissä.

“Kaikki sellainen on hyvää viihdettä, mikä antaa tilaisuuden olla riemuissaan tai raivoissaan tai vintti pimeänä. Varsinainen elämä on niin ikävää.”

Toivotamme sinut tervetulleeksi toimintaamme!

Yhteystiedot
Sähköpostilista: demut@lists.jyu.fi

www.jsdn.fi

Puheenjohtaja

Kirsi Niemi 046-6236586 k.m.niemii@gmail.com