Antti Lindtman: Suomen suunta on väärä, mutta sen kääntämiseen on vaihtoehto

Sipilän hallitus on ollut vallassa lähes vuoden. Vuosi on ollut erityisen raskas palkansaajille, opiskelijoille, työttömille ja eläkkeensaajille, joiden arvostus ei ole hallituksen päätöksissä näkynyt. Oikeistohallituksen linjana on ollut suomalaisten ahkerien työntekijöiden ja perheiden arjen hankaloittaminen. Kansalle tarjotaan keppiä ja hyväosaisille porkkanoita esimerkiksi miljoonaperintöjen verotusta alentamalla.

Vappu, suomalaisen työn juhla, on tänä vuonna tärkeämpi kuin pitkään aikaan. Palkansaajat ovat viime vuosina kantaneet poikkeuksellista vastuuta Suomen kilpailukyvystä. Palkankorotukset ovat olleet useita vuosia nollaluokkaa ja kilpailukyky on parantunut esimerkiksi suhteessa Saksaan. Suomalaiset palkansaajat ovat osoittaneet, että he kestävät paljon, kunhan päätökset ovat oikeudenmukaisia ja niissä otetaan tavallinen ihminen huomioon. Viime vuosi osoitti sen, että porvarihallitus käänsi selkänsä palkansaajille ja alkoi uhkailla ja pakottaa. Uhkailun sijaan nyt tarvitaan investointeja ja uusia työpaikkoja, ei työntekijöiden syyllistämistä. Työttömät tarvitsevat työtä, eivät keppiä.

SDP:n oppositiopolitiikka on perustunut omalle uskottavalle vaihtoehdolle, sillä Suomen suunta on nyt väärä. Hallitus vie Suomea kohti menneisyyttä, jossa eriarvoisuus ihmisten välillä kasvaa, osaamistaso heikkenee ja ihmisten mahdollisuus hallita omaa elämäänsä heikkenee.

SDP:n eduskuntaryhmä ja koko puolue on tehnyt paljon töitä tarjotakseen vaihtoehdon, joka on reilumpi ja vastuullisempi kuin hallituksen. Meidän lähtökohtamme on ollut se, että jokainen suomalainen pidetään mukana. Jokaisen ehdotuksen keskiössä on ollut ihminen ja olemme miettineet, mitä päätökset tarkoittavat suomalaisten arjessa.

SDP:n vaihtoehtobudjetti vie Suomen työlinjalle ja suomalaisille se tarkoittaa sitä, että palkasta ja eläkkeestä jää enemmän rahaa käteen. Vaihtoehtomme sisältää runsaasti investointeja työllisyyteen ja kasvuun. SDP:n esittämillä keinoilla Suomeen luotaisiin 35 000 uutta työpaikkaa tässä ja nyt. Sipilän hallitus ei tehnyt vuoteen mitään parantaakseen työllisyystilannetta ja sillä kesti pitkään ennen kuin se päätti kuunnella SDP:tä ja toteuttaa osan SDP:n ehdotuksista. Yksi näistä on Rinteen työllistämismalli, jolla työttömyysturva otetaan aktiiviseen käyttöön ihmisten työllistämiseksi.

Olemme ottaneet huomioon ihmisten arjen ja tarjonneet keinoja, joilla ihmisten arjesta tehdään helpompaa. Toisin kuin Sipilän porvarihallitus, me emme kurita palkansaajaa vaan seisomme palkansaajien rinnalla.

Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Sipilän hallitus on valinnut tietoisesti pakottamisen ja uhkailun tien. SDP:n vaihtoehto osoittaa, että hallituksen linja ei ole ainoa mahdollinen, vaikka hallitus niin yrittääkin väittää. Reilumpi vaihtoehto on ja se on SDP.

Toivotan kaikille hyvää vappua, suomalaisen työn juhlaa. Työ oikeudenmukaisemman Suomen puolesta jatkuu!

Antti Lindtman

Kirjoittaja on SDP:n 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Uudeltamaalta