TULEVIA JA MENNEITÄ VAALEJA

KIRJE SUOMALAISILLE

Tasavallan presidentin tehtävä on koota kansakuntaa yhteen. Kun aika on synkkä ja kun Suomi uhkaa jakaantua vastakkaisiin kupliin, tasavallan presidentiltä odotetaan kaikkien ja koko maan pitämistä mukana. Presidentin tehtävä on luoda toivoa ja rakentaa siltoja.

Näissä vaaleissa on kyse yhteisistä arvoistamme. Tahdosta sitoutua Euroopan unioniin – rauhanprojektiin, vihreän siirtymän edelläkävijään ja demokraattisten arvojen vartijaan. Tahdosta tuottaa turvallisuutta osana Natoa. Tahdosta toimia rauhan, kansainvälisen oikeuden ja monenkeskisen yhteistyön puolesta.

Näissä vaaleissa on kyse tahdosta rakentaa oikeudenmukaista Suomea, jossa kaikista pidetään huolta. Jossa jokainen kelpaa juuri sellaisena kuin on. Meidän Suomemme on toisistamme välittämisen suurvalta.

Olen ehdolla tasavallan presidentiksi, jotta ketään ei jätetä.

Jutta Urpilainen

Äänestys aikataulut presidentinvaalissa. Ennakkoäänestys 17.-23.1.2024 ja äänestyspäivä 28.1.2024.

SDP VAALIVOITTOON KESKI-SUOMESSA

SDP:n tavoitteena Keski-Suomessa oli yhden lisäpaikan saaminen kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Tässä onnistuttiin hienosti ja oltiin ykkönen koko maakunnassa.

SDP keräsi Keski-Suomessa ääniä yhteensä 34940 ääntä ja sai kolme kansanedustaja paikkaa. Ääniharavaksi nousi toisen kerran peräkkäin Riitta Mäkinen 9718 äänellä. Jani Kokko demareiden listan kakkonen 4889 ääntä ja Piritta Rantanen kolmas 4747 ääntä. Naisten keräämä äänimäärä oli 22885 ja miesten 12055.

Aluevaaleissa hyvin menestyneet ehdokkaat joka puolueessa saivat hyvin ääniä myös eduskuntavaaleissa. Vaikka Kokoomus nosti kannatustaan heti meidän jälkeemme eniten +3,5 % ja sai toisen paikan, jäi Kokoomus neljänneksi 16,3, %. Perussuomalaisten lista oli heikko, listalla ainut istuva kansanedustaja putosi. PS sai kuitenkin kaksi paikkaa ja on toisena 20,5 % kannatuksella. Keskustalla oli hyvä lista, mutta kannatus huonoa ja he menettivät yhden paikan. Perinteisesti maakunnan suurin on nyt kolmas, 17,7 %. Vasemmistoliitto menetti odotetusti paikkansa ja Vihreät samoin odotetusti pitivät paikkansa, vaikka kannatus tippui reilusti edellisiin vaaleihin

SDP:n ehdokkaat olivat tyylikkäästi näkyvillä. Vaaliliivit ovat hyvä tapa erottautua, muilla puolueilla ei ehdokkaat käyttäneet puolueidensa tunnuksia näkyvästi. Ehdokkaat kirjoittelivat ahkerasti mielipidekirjoituksia niin maakuntalehteen kuin pieniin kuntalehtiinkin. Onnistumisen suurin syy oli selkeästi yhteistyö. Useat ehdokkaat tekivät yhdessä tapahtumia, monilla oli mainoksissa mukana myös toinen ehdokas. Yhteistyökyky loisti ehdokkaistamme. Ehdokkaat olivat hyvin perehtyneitä asioihin, joiden puolesta kampanjoivat. Ja jos tuli hankala paikka, apua osattiin pyytää.

Jyväskylän kunnallisjärjestön panos oli vahva. Vaalikahvila ja aktiivinen lähiöissä telttailu antoi mahdollisuuden kaikille ehdokkaille osallistua Jyväskylän tapahtumiin. Piiri kiersi kaikki vaalipiirin kunnat ainakin kertaalleen, piirin kierrokseen osallistui hyvin ehdokkaita. 

Onnistuminen oli myös se, että suurissa kunnissa Jyväskylässä, Jämsässä ja Äänekoskella SDP oli ykkönen, myös Viitasaarella oltiin ykkösiä. Meidän on tuleviin koitoksiin vahvistettava asemaamme, myös pienemmissä kunnissa ja se työ on aloitettava heti.

Eduskuntavaalit Jyväskylä

Jyväskylässä SDP jatkoi hyvän tuloksen tekemistä ja oli suurin puolue 22,7 % kannatuksella. Nousua edellisiin eduskuntavaaleihin oli 4,2 % ja 4008 ääntä. Kokoomus oli Jyväskylässä kakkonen 19,5 % ja Perussuomalaiset kolmas 17,1 % kannatuksella. Jyväskylän ylivoimainen äänikuningatar oli Riitta Mäkinen ollen 19 äänestysalueella 30 ykkönen. Äänestysprosentti Jyväskylässä nousi hieman ollen 71,9 %. Vihreiden vaalitulos romahti Jyväskylässäkin, mutta siitä huolimatta onnistuivat säilyttämään yhden paikkansa. Ehdokkaat tekivät omien tukijoukkojen kanssa aivan älyttömän kovan vaalityön, ja näkyvyys Jyväskylän alueella oli todella hyvä.

Jyväskylässä toteutettiin kattava telttakiertue kunnallisjärjestön toimesta ja tähän yhdistettynä ehdokkaiden oma jalkautuminen Jyväskylän asuinalueille ja vaalikahvilasta saadut kohtaamiset johtivat jälleen hyvään lopputulokseen

Jyväskylän 30 äänestysalueesta demarit olivat ykkösiä 16 alueella. Kuntavaaleissa 2019 oltiin ykkösiä vain 11 äänestysalueella, nyt otettiin 5 ykköspaikkaa ja kaikki viisi äänestysaluetta oli sellaisia, missä Vihreät olivat 2021 ykkösiä. Esimerkiksi Kortepohja on viimevaaleissa ollut selkeästi Vihreiden hallussa, mutta nyt demarit 21,9 % kannatuksella selkeä ykkönen.

Jyväskylästä oli nyt ehdolla 5 ehdokasta ja äänimäärä oli 14610. Vuonna 2019 ehdokkaita oli 7kpl ja äänimäärä oli 19171. Tärkeää on jatkossakin huolehtia, että Jyväskylästä saadaan kattavasti ehdokkaita eduskuntavaaleihin.

Eduskuntavaalit Jyväskylän Työväenyhdistys

Kaikki Jyväskylästä olleet SDP:n ehdokkaat olivat Jyväskylän Työväenyhdistyksen jäseniä. Viisi ehdokasta keräsi ääniä yhteensä 14610, mitä voidaan pitää hyvänä tuloksena. Riitta Mäkinen uusi kansanedustajapaikan huimalla tuloksella 9718 ääntä, Jukka Hämäläinen 2270, Juha Hyötyläinen 1085, Jari Blom 1038 ja Lassi Hakonen 499. Kaikki ehdokkaamme tekivät hyvän ja aktiivisen kampanjan ja voivat olla tyytyväisiä kampanjoihinsa. Jyväskylästä JTY:n asettamat ehdokkaat keräsivät 10744 ääntä ja muut maakunnan 9 demariehdokasta keräsivät Jyväskylästä 8124 ääntä. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa JTY:llä oli 4 ehdokasta, jotka keräsivät ääniä 12387 koko maakunnasta.

DEMAREILLE TÄYSI LISTA KESKI-SUOMESSA EDUSKUNTAVAALEIHIN 2.4.2024

(ennakkoäänestys 22.-28.3.)

SDP:N EHDOKKAAT:

Blom Jari 63 v, maakuntaneuvos, Jyväskylä JTY

Hakonen Lassi 19 v, ravintolatyöntekijä, Jyväskylä JTY

Hyötyläinen Juha 44 v , ensihoitaja, luottamusmies, Jyväskylä JTY

Hämäläinen Jukka 55 v, pääluottamusmies, valtuuston puheenjohtaja, Jyväskylä JTY

Kautto-Koukka Leena 40 v, vastaava työvalmentaja, Laukaa

Kokko Jani 34 v, väitöskirjatutkija, Muurame

Kyläniemi Aira, 54 v, ravitsemistyönjohtaja, Pihtipudas

Kytölehto Satu, 54 v, lähihoitaja, Petäjävesi

Mäkinen Riitta 43 v, kansanedustaja/YTM, Jyväskylä JTY

Peltonen Tuula 60 v, erityisluokanopettaja, KM, Jämsä

Rantanen Piritta, 43 v, kansanedustaja/sairaanhoitaja, Jämsä

Ruotsalainen Seppo 60 v, käynninvarmistaja, Äänekoski

Tuominen Sami 47 v, hitsaaja, pääluottamusmies, Saarijärvi

Vepsäläinen Hilma 29 v, sairaanhoitaja AMK, Viitasaari

SEURAKUNTAVAALIT 20.11.2022

Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien listalta valittiin:

Tuulikki Väliniemi JTY, Kirsi Vähäjylkkä, Irmeli Ahola, Siiri Muhonen JTY ja Leena Ruotonen JTY.

Onnittelut valituille!

ENNAKKOÄÄNESTYS 8.-12.2022

Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien ehdokkaat:

Ahola Irmeli, Hakonen Lassi, Hirvensalo Antti, Hynynen Marjatta, Järvenpää Elisa, Kallio Jorma, Kelander Mika, Koikkalainen Marianne, Luukkonen-Kytömäki Jaana, Muhonen Siiri, Murtojärvi Aleksi, Paukama Merja Anneli, Ritsilä Jari, Ruotonen Leena, Sumelles Kalle, Tuikkanen Ellen, Viitanen Eija, Vuorenmaa Kirsi, Vähäjylkkä Kirsi, Väliniemi Tuulikki.

ÄÄNESTÄ SEURAKUNTAVAALEISSA!

SDP ALUEVAALIEN YKKÖNEN JYVÄSKYLÄSSÄ JA KAKKOSENA KESKI-SUOMESSA SEKÄ KOKO SUOMESSA

Demarit nappasivat kakkospaikan Keski-Suomessa kautta aikojen ensimmäisissä aluevaaleissa 22,0 % ääniosuudella ja 16 paikalla. Maakunnan ykköseksi nousi Keskusta 25,4 % osuudella sekä 18 paikalla. Koko Suomessa demarit ottivat myös kakkospaikan kokoomuksen jälkeen. Kokoomus sai vaaleissa 21,6 % äänisaaliin demareiden saadessa 19,3 % potin. Jyväskylässä demarit nousivat kuntavaalien tapaan ykkösiksi 2021 kuntavaalien tapaan 19,3 % äänisaalilla Kokoomuksen jäädessä kakkoseksi 18,4 % potilla. Demareiden listan ykköseksi nousi Mervi Hovikoski Jyväskylästä mahtavalla 1813 äänen saldolla.

Demareiden valitut valtuutetut ja varat:

VARSINAISET:

  1. Mervi Hovikoski Jyväskylä 1813 ääntä
  2. Markku Puro Keuruu 1488
  3. Jani Kokko Muurame 1419
  4. Hilma Vepsäläinen Viitasaari 996
  5. Sanna Rajala Jämsä 985
  6. Riikka Rantanen Jyväskylä 737 JTY
  7. Leena Kautto-Koukka Laukaa 679
  8. Kari Kiiskinen Äänekoski 661
  9. Leena Kalmari Laukaa 645
  10. Jorma Poti Jämsä 604
  11. Jukka Hämäläinen Jyväskylä 583 JTY
  12. Tuula Peltonen Jämsä 574
  13. Tony Melville Jyväskylä 569
  14. Kari Parkkonen Pihtipudas 441
  15. Juha Hyötyläinen Äänekoski 437
  16. Satu Kytölehto Petäjävesi 392

VARAT:

  1. Johanna Vertanen Äänekoski 387 ääntä
  2. Jari Blom Jyväskylä 374 JTY
  3. Katri Asp-Dalfidan Jyväskylä 356 JTY
  4. Heidi Saarinen Jämsä 351
  5. Sami Tuominen Saarijärvi 347
  6. Ahti Ruoppila Jyväskylä 343
  7. Juha Manni Karstula 337
  8. Eliisa Haimakka Laukaa 280
  9. Marianne Koikkalainen Jyväskylä 277
  10. Seppo Ruotsalainen Äänekoski 273
  11. Ville Rautiainen Saarijärvi 241
  12. Jussi Maasola Jyväskylä 239
  13. Mari Manninen Jyväskylä 233 JTY
  14. Mauno Autio Kannonkoski 228
  15. Tanja Pihlaja Jyväskylä 218 JTY
  16. Juha Kaistinen Muurame 213

Katso kaikki tulokset yle.fi/vaalit

HYVINVOINTIALUEVAALIT 2022

Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmassa (10.12.2019) tarkoitetun sote- ja maakuntauudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 241/2020 vpAvautuu uudessa välilehdessä). Uudistuksessa maahan perustetaan 21 hyvinvointialuetta. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö  tulee voimaan 1.7.2021. 

Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Vaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset ja vaaleissa on  yhtäläinen äänioikeus. Valtuuston toimikausi on neljä vuotta. Aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 lukien. Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan kuitenkin erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 23.1.2022. Helsingin kaupunki ei ole hyvinvointialue eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen eikä siellä siten toimiteta aluevaaleja.

Kukin aluevaltuusto päättää itse kokonsa, mutta hyvinvointialuelaissa säädetään, että pienimmillä alueilla valitaan kuitenkin vähintään 59 valtuutettua ja suurimmilla vähintään 89 valtuutettua. Ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan kuitenkin nämä vähimmäismäärät valtuutettuja.

Hyvinvointialueen asukaslukuValtuutettuja vähintään
enintään 200 00059
200 001 – 400 00069
400 001 – 600 00079
yli 600 00089

Aluevaalien aikataulut

Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. Tämän mukaisesti vaalien muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat:

  • kampanja-aika alkaa: 23.7.2021
  • aluevaltuuston koon määräävä hyvinvointialueen asukasluku: 31.8.2021
  • äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (millä hyvinvointialueella kukin on äänioikeutettu): 3.12.2021
  • ehdokashakemusten jättöpäivä: 14.12.2021 ennen klo 16
  • ehdokasasettelun (ml. ehdokasnumerot) vahvistaminen: 23.12.2021
  • äänioikeusrekisteri lainvoimainen 11.1.2022
  • kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 11.1.2022 klo 16
  • ennakkoäänestys kotimaassa: 12. – 18.1.2022
  • ennakkoäänestys ulkomailla: 12. – 15.1.2022
  • tulosten vahvistaminen: 26.1.2022 
  • valtuustot aloittavat työnsä 1.3.2022.

SDP:n Keski-Suomen piiri lähtee aluevaaleihin täydellä listalla. Ehdolla ovat

AhtamoAlinaJyväskyläjärjestötyöntekijä, DI
Asp-DalfidanKatri-HelenaJyväskyläpääluottamusmies
AutioMauno JuhaniKannonkoskikiinteistönhoitaja
BlomJari HJyväskylämaakuntaneuvos
HaimakkaEliisa MariaLaukaatoimistosihteeri
HakanenJaanaJyväskylälähi- ja perhehoitaja, yrittäjä
HakonenLassi EliasJyväskyläopiskelija
HassinenMarkku AnteroJyväskyläeläkeläinen
HovikoskiMervi MariaJyväskyläsairaanhoitaja, terveydenhoitaja
HytönenMarkoLaukaapostinjakaja, sivutoiminen palomies
HyötyläinenJuhaÄänekoskihoitotason ensihoitaja, ensihoidon kouluttaja
HyötyläinenTarja MarjutJyväskylälehtori, FT
HämäläinenJukka PekkaJyväskyläpääluottamusmies, linja-autonkuljettaja
JurvanenAri TapioMultiaeläkeläinen, yrittäjä
JärvenpääElisa Birgit HilleviJyväskyläterveydenhoitaja, toiminnanjohtaja
KaistinenJuha TapaniMuurameeläkeläinen
KallioJorma KaleviJyväskyläkulttuurituottaja, YAMK
KalmariLeena KatriinaLaukaahammashoitaja
KangasTuija AnitaJyväskyläperushoitaja
Kautto-KoukkaLeenaLaukaatyövalmentaja
KemiläinenJarno AskoJyväskyläviestintä- ja järjestötyöntekijä
KiiskinenKariÄänekoskityösuojelupäällikkö
KoikkalainenMarianneJyväskyläsosiaalityöntekijä, ytk
KokkoJani TapaniMuurametutkija
KoskinenVeijo AJyväskylätyöturvallisuuspäällikkö, eläkeläinen
KuusistoAriJyväskyläit-asiantuntija
KytölehtoTopi VihtoriJyväskyläopiskelija
KytölehtoSatuPetäjävesilähihoitaja
KytömäkiMarkku TapioJyväskyläpalomies
LahtiYannick Duncan OlaviJyväskyläviestintätieteen kandidaatti, opiskelija
LamminpääMikaJyväskylävarastotyöntekijä
LampinenTapioJyväskyläprofessori, pastori
LaurilaLeena AnnikkiKeuruutoimistosihteeri
LemmetyinenAkiJämsäohjelmistosuunnittelija
LeppänenLea KaarinaJyväskyläsairaanhoitaja, eläkeläinen
LeppänenJoniJyväskyläpääluottamusmies
LeppänenKariJämsälogistiikan lehtori
MaasolaJussiJyväskyläerityisnuorisotyönohjaaja
ManniJuha KaleviKarstulasähkömies
ManninenMari HelenaJyväskyläosastonhoitaja/eläkeläinen
MantanTracy SymphorieneJyväskyläopiskelija
MelvilleTonyJyväskylälehtori, toimittaja
MononenRitvaliisa MJyväskylärahoituspäällikkö, eläkeläinen
MuhonenSiiri Lotta PauliinaJyväskyläopiskelija
MurtojärviAleksiJyväskyläopsiskelija, yrittäjä
MäntynenTanjaJyväskyläsairaanhoitaja, opiskelija
NiemiJanKeuruumerkonomi
NiinikoskiLeo TapioJoutsakoulutuspäällikkö, eläkeläinen
NorolaSinnaJyväskyläopiskelija
OjalaKimmo OlaviJyväskylätoimitusjohtaja
OuliPekkaÄänekoskidigitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija
PaananenJuhaJyväskylälehtori, eläkeläinen
ParkkonenKari K-EPihtipudaseläkeläinen
ParviainenKari JuhaniToivakkaeläkeläinen, sopimuspalokuntalainen
PekonenTarmoLaukaakoneasentajamestari
PeltonenTuulaJämsäerityisluokanopettaja, KM
PesonenEmmaJyväskyläyhteisöpedagogi
PihlajaTanjaJyväskyläperhe- ja paripsykoterapeutti YTM, yrittäjä
PiitulainenMaijaÄänekoskikunnallisneuvos, lausuntataiteilija
PotiJorma Yrjö KaleviJämsäkiinteistönhoitaja, yrittäjä
PuroMarkku TapaniKeuruulääkäri, valtuuston pj
RajalaSanna MariaJämsäsairaanhoitaja
RantanenRiikkaJyväskylälehtori, YTM
RautiainenVille Antti JohannesSaarijärviFM
RautiainenMarkoUurainenkengitysseppä
RitsiläJari Jouni KalervoJyväskyläKTT, dosentti
RuoppilaAhti VeikkoJyväskyläalue- ja järjestöasiantuntija
RuotsalainenSeppo SakariÄänekoskis/a käynninvarmistaja
SaarinenHeidi MatildaJämsäsairaanhoitaja
SaikkonenYrjö TapioJyväskyläeläkeläinen
SorsaJenniJyväskyläkokki,myyjä
SukunimiEtunimiKuntaAmmatti
SärkijärviLiisaJyväskyläeläkeläinen
TapperJyrki JuhanaJyväskyläeläkeläinen
TräffHenryKeuruusähköasentaja
TuohimaaEija KaarinaJyväskyläartesaani
TuominenSami Heikki SakariSaarijärvihitsaaja, pääluottamusmies
TuominenCarita AnneliSaarijärviyhteiskunnallisten aineiden opettaja
TupalaMikaJoutsaprosessinhoitaja
TurunenLeo OlaviJyväskyläsosiaalityöntekijä
UrpilainenJuha TapioKinnulaemeritus kunnanjohtaja, insinööri
VeijanenJarkkoJyväskyläProjektipäällikkö
VepsäläinenHilmaViitasaarisairaanhoitaja AMK, lähihoitaja
VertainenMarjo JohannaÄänekoskilähihoitaja, pääluottamusmies
VihtonenEsa Mikko JuhaniKonnevesilähihoitaja
VirtanenVexi Veikko IlmariHankasalmiYTM
VuorenmaaKirsi EliseJyväskyläyrittäjä, eläkeläinen

KUNTAVAALIT 13.6.2021

Demarit Jyväskylän suurimmaksi puolueeksi 13 paikalla!

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
160 Mäkinen, Riitta 1988 Valittu K-valt. Kans.ed
120 Hovikoski, Mervi 772 Valittu K-valt.
126 Hämäläinen, Jukka 582 Valittu K-valt.
176 Repo, Jasmine 484 Valittu K-valt.
156 Melville, Tony 387 Valittu K-valt.
118 Hirvensalo, Mirja 344 Valittu
174 Rantanen, Riikka 341 Valittu
180 Suomi, Kimmo 334 Valittu
138 Kemiläinen, Jarno 329 Valittu K-valt.
192 Väliniemi, Tuulikki 310 Valittu K-valt.
145 Lahti, Yannick 234 Valittu
159 Mäkinen, Pentti 222 Valittu K-valt.
112 Hakanen, Jaana 216 Valittu
162 Ojala, Kimmo 200 Varalla
119 Hjelt, Juha 176 Varalla
154 Maasola, Jussi 169 Varalla
153 Luukkonen, Paavo 168 Varalla
164 Paananen, Juha 167 Varalla
109 Asp-Dalfidan, Katri 166 Varalla
125 Hämeenkorpi, Anne 166 Varalla
182 Tapper, Jyrki 161 Varalla
142 Koskinen, Veijo 152 Varalla
139 Kinnunen, Eetu 150 Varalla
171 Pihlaja, Tanja 142 Varalla
124 Hyötyläinen, Tarja 134 Varalla
152 Leppänen, Lea 124 Varalla
170 Pesonen, Emma 124
157 Muhonen, Siiri 122
127 Iivanainen, Pasi 117
132 Kalho-Naukkarinen, Marika 106
161 Nieminen, Harri 101
121 Huuskonen, Irmeli 100
168 Patrikainen, Olli 87
140 Knuuttila, Pertti 85
148 Lamminpää, Mika 83
185 Tuohimaa, Eija 81
149 Lampinen, Tapio 80
113 Hakonen, Lassi 78
173 Rajanen, Mika 74
143 Kuha, Mikko 73
146 Lahtinen, Aarno 71
186 Vehmas, Päivi 71
141 Kokko, Heidi 67
175 Ranua, Jouni 63
133 Kallio, Jorma 59
111 Boyd, Henry 57
110 Aspholm, Toni 55
131 Järvenpää, Elisa 55
151 Leppänen, Joni 52
190 Virolainen, Kalle 51
172 Piirainen, Lauri 51
115 Hassinen, Markku 51
188 Viinikainen, Ari 50
137 Kaura-aho, Petteri 50
144 Kytölehto, Topi 48
114 Hakulinen, Rita 47
128 Ikonen, Eeva 45
179 Sumelles, Kalle 44
177 Roikola, Ari 44
130 Jalonen, Petri 43
169 Pehkonen, Salla 41
158 Murtojärvi, Aleksi 41
155 Mantan, Tracy 39
184 Tuikkanen, Marja-Liisa 38
134 Kangas, Tuija 35
166 Parkkinen, Jukka 34
178 Saikkonen, Yrjö 32
163 Otollinen, Kari 31
147 Laine, Jani 28
116 Hedman, Aimo 28
150 Lehtonen, Ari 24
191 Vuorenmaa, Kirsi 23
187 Veijanen, Jarkko 23
165 Palmros, Christian 21
135 Karjalainen, Pasi 20
136 Kauppi, Teemu 20
122 Huuskonen, Pekka 18
129 Jalkanen-Hintikka, Mervi 17
183 Tarukannel, Veijo 17
167 Partanen, Reijo 15
189 Viitanen, Eija 15
123 Hydén, Timo 14
181 Särkijärvi, Liisa 14
194 Väätäinen, Markku 12
193 Vänni, Hilkka 11
117 Hellman, Janne 8