KANNANOTTO: “Investointeja kaupunkeihin!”
28.11.2016
Jyväskylän Työväenyhdistys ry otti syyskokouksessaan 23.11. kantaa kaupunkikehittämisen puolesta. JTY kehottaa maan hallitusta ja muita julkisia ja yksityisiä toimijoita hyödyntämään matalat korot ja taistelemaan korkeaa työttömyyttä vastaan käynnistämällä kannattavia investointihankkeita kaupunkiseuduilla. Investointeja niin Jyväskylässä kuin muissakin kaupungeissa tulisi tehdä liikenne- ja energiainfran korjaamiseksi ja kehittämiseksi, esimerkiksi energiatehokkuutta ja aurinkoenergian hyödyntämistä lisäämällä.
– Kaupungistuminen on tulevaisuudessa väistämätön megatrendi, eikä Suomella ei ole varaa jäädä sivuun, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen.
– Poikkeuksellisen alhaalla olevat korot ja sitkeästi korkealla pysyttelevä työttömyys kertovat investointipulasta. Suomi tarvitsee piristysruiskeen, joka laittaa yritystoiminnan ja työllisyyden käyntiin sekä parantaa maan elinvoimaa ja houkuttelevuutta investointikohteena.
Suomessa kaupunkien kehitys on JTY:n näkökulmasta ollut vaatimatonta ja varovaista. Kestävän ja toimivan kaupunkirakenteen kehittäminen vaatii Työväenyhdistyksen mielestä päättäväisiä ratkaisuita.
– Nyt on viimeinen aika ottaa vastuuta työllisyydestä ja rakentaa kaupungit vastaamaan 2000-luvun haasteita, puheenjohtaja Mäkinen linjaa.
– Koko maakunnan elinvoimaisuutta on tuettava, erityisesti merkittäviä hankkeita myös Jyväskylän ulkopuolella. Keskuskaupungin kehittäminen on kuitenkin koko ympäröivän maakunnan ja maan elinvoimaan vaikuttava tekijä, joka ei voi jäädä yksin kaupungin harteille, Mäkinen muistuttaa.
Jyväskylän Työväenyhdistys toivoo maan hallitukselta ja ensi vuonna alkavalta uudelta valtuustokaudelta rohkeita ja vastuullisia, tulevaisuuteen katsovia päätöksiä, jotka edesauttavat kaupunkien kasvua ja kehitystä.