Mäkinen: Sosialidemokraateilla vakavan itsetutkistelun paikka
10.5.2017
Kevään kuntavaalit käytii varsin otolliseen aikaan. Porvarihallitus on päätöksillään kurittanut tavallisia ja heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia. Kärsijöinä ovat olleet erityisesti lapsiperheet, eläkeläiset, pitkäaikaissairaat, palkansaajat ja työttömät. Yhteiskunnan hyväosaiset olivat ainoa ryhmä, johon kielteiset vaikutukset eivät yltäneet. Hallitus suorastaan tarjosi oppositiolle menestystä hopealautasella. On täysin käsittämätöntä, kuinka suurin oppositioryhmä ei kyennyt hyödyntämään tätä vaaleissa, vaan hävisi valtakunnallisesti Kokoomukselle. Suurimmaksi voittajaksi osoittautuivat Vihreät.
Samaan aikaan, kun SDP on ollut valtakunnallisesti oppositiossa, on Jyväskylässä päinvastoin jouduttu kantamaan raskasta vastuuta. Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus osui huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Sivistyslautakuntaa johdettiin niin ikään demarivetoisesti. Paikallisesti SDP voitti valtakunnallisesta linjasta poiketen Kokoomuksen ja Keskustan, mutta meilläkin Vihreät ottivat odotettua suuremman voiton. SDP on menettänyt edellisissä kuntavaaleissa kannatustaan tasaiseen tahtiin. SDP:n ja Vihreiden välisen kannatuksen ero oli lopulta 0,5% -yksikköä ja se riitti viemään suurimman puolueen aseman. Vihreitä äänestivät nuoret, naiset, koulutetut sekä lapsiperheet. He veivät ääniä paitsi demareilta, myös Kokoomukselta . Nyt on vakavan itsetutkiskelun paikka, sillä edellisvuosien torjuntavoitoilla ei kannatuksen laskua voida enää perustella.
SDP:n ehdokasasettelu ei onnistunut toivotulla tavalla. Ehdokkuus kiinnosti lähtökohtaisesti vähän eikä kehuttavasti demareiden listalla. Aikaisemmissa vaaleissa ääniä saaneita jäi pois ja varsinaiset kärkiehdokkaat puuttuivat. Huonoimmin edustettuina olivat nuoret. Jälleen kerran viestintä oli monenkirjavaa ja laadultaan vaihtelevaa. Graafinen ilme oli puolueen esimerkin mukaisesti mitäänsanomaton ja mainonta keskittyi perinteiseen painettuun mediaan. Rahaa paloi runsaasti. Suurin kannatus demareilla oli edelleen ikääntyneiden keskuudessa eikä tätä äänestäjäkuntaa tule missään tapauksessa väheksyä. On kuitenkin totta, että ilman uusien sukupolvien kannatusta SDP on kuoleva puolue.
SDP:n yksi iso ongelma on, ettemme uskalla olla oikein mitään mieltä. Puolueen vaaliohjelmat ovat ympäripyöreitä, joissa vältetään ristiriitaisia tunteita herättäviä teemoja. SOTE ei monimutkaisuudessaan tavoittanut äänestäjiä. Vaaliteltoilla lähinnä kyseltiin, miksi demarit eivät kannata heidän valinnanvapauttaan. Se kertonee kaiken oleellisen. Selkeät kannanottomme koskien ihmisoikeuskysymyksiä, maahanmuuttopoliittisia linjauksia tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaa puuttuvat likipitäen täysin. Nämä ovat teemoja, jotka aidosti kiinnostavat ja saavat painoarvoa yhä enemmän kansalaisten keskuudessa. Persujen tappio osoittaa sen, että tulevaisuutta halutaan kehittää vastuuntuntoisesti ja suvaitsevaisesti. Tästä sentään voimme olla iloisia.
Vaalitappion kautta joudumme opettelemaan kuntapolitiikan pelisääntöjä uudelleen. Me emme johda käytäviä neuvotteluja emmekä sanele haluamiamme luottamuspaikkoja, vaikka yhteistyö vihreiden kanssa onkin sujuvaa. Tosiasiassa jaettavat paikat vähenevät. Tässä ajassa tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä kaikkien demarijärjestöjen kesken ja valmiutta uudistaa toimintatapoja radikaalisti. Sisäiseen eripuraan ei ole varaa.
Osaltani kiitän sydämestäni kaikkia JTY:n ehdokkaita ja onnittelen valittuja valtuutettuja, varajäseneksi yltäneitä ja ensi kertaa mukana olleita. Te teitte ansiokkaasti työtä ja loitte osaltanne vaalikentille hyvää henkeä. Teitä kaikkia tarvitaan, sillä tulevia vaaleja ja toiminnan kehittämistä ajatellen meillä on paljon työtä. Uudet jäsenet tuovat tullessaan raikkautta ja energiaa, jota tarvitsemme kyetäksemme uudistumaan.
Riitta Mäkinen
Jyväskylän Työväenyhdistyksen puheenjohtaja