Jyväskylän Työväenyhdistys: Maakunta- ja eduskuntavaalit yhteen!
17.3.2018
Jyväskylän Työväenyhdistys ry esittää kevätkokouksessaan, että mikäli maakuntavaalit järjestetään, olisi ne syytä järjestää samana vaalipäivänä eduskuntavaalien kanssa. Vaalit ovat jo nyt erittäin lähellä toisiaan. Lisäksi toukokuussa 2019 valitaan edustajat Euroopan parlamenttiin. Puolentoista vuoden sisään järjestettäisiin siis yhteensä neljät valtakunnalliset vaalit. Maakuntavaaleille ei ole olemassaolevaa lainsäädännöllistä kehikkoa ja lisäksi niiden tarpeellisuus on kokonaisuudessaan kyseenalaistettu.
”Tällä hetkellä näyttää siltä, että etenkin eduskunta- ja maakuntavaaleissa tullaan puhumaan päällekkäin samoista asioista, eli kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista sekä aluehallinnon mylläämisestä maakuntauudistuksen myötä”, JTY:n puheenjohtaja Riitta Mäkinen kuvailee tilannetta, ”Olisi luontevaa, että ennen maakuntavaaleja olisi selvää, mistä maakunnissa lopulta konkreettisesti päätetään ja tarvittava lainsäädäntö olisi valmiina kaikkine reunaehtoineen.”
Jyväskylän Työväenyhdistyksen mielestä nyt olisi hyvä ottaa aikalisä ja laittaa vaalilainsäädäntö kuntoon hyvissä ajoin ennen vaaleja. Samalla voitaisiin mahdollistaa maakuntiin ja soteen liittyvistä muutostarpeista keskustelu täysipainoisesti vaalikentillä, kun molemmat asiassa valtaa käyttävät edustukselliset elimet valittaisiin samaan aikaan.
Nykyinen malli on JTY:n mielestä johtamassa tilanteeseen, jossa kunnat jotka ennen uudistuksen voimaantuloa panostavat sosiaali- ja terveyspalveluihinsa joutuvat vaikeuksiin panostamisesta aiheutuvien valtionosuusleikkausten takia. Lisäksi valinnanvapauslaki nykyisessä muodossaan tuhoaa pk-toimijoiden ja julkisen sektorin sote-toimijoiden toimintaedellytykset täysin. Mallissa voittajia ovat suuret kansainväliset veroparatiisiyritykset.
”Erillisissä vaaleissa aletaan herkästi sitten siirtelemään vastuuta ja väistelemään keskustelua”, JTY:n varapuheenjohtaja Jukka Hämäläinen varoittaa, ”Jatkuvat vaalikampanjat myös syövät ihmisten mielenkiintoa vaaleja kohtaan ja lisäävät turhautumista politiikkaan.”
”Sanotaan, että ei tästä maakuntavaltuusto päätä, tämä on eduskunnan asia ja toisin päin. Maakunta- ja eduskuntavaalit ovat mitä selkeimmin äänestys siitä, nauttiiko Sipilän ja Orpon sote-viritys kansalaisten luottamusta vai eikö. Uskon, että ei nauti”, Hämäläinen täräyttää.
JTY:n mielestä soteuudistuksen yhteydessä tulisi tarkastella laajemminkin suomalaista vaalisykliä ja vaalitapaa. Jo nyt kansanedustajien ja jopa ministereiden istuminen kotikuntiensa valtuustoissa synnyttää epäilyjä siitä, että toinen luottamustehtävistä jää puutteelliselle hoidolle. Kolmiportainen hallintomalli aiheuttaa sen, että eri hallinnontasojen välille voi syntyä voimakkaita eturistiriitoja.
Jyväskylän Työväenyhdistyksen mielestä tulisikin hakea Ruotsista mallia vaalien järjestämiseen: länsinaapurissamme järjestetään yhdet vaalit neljän vuoden välein, joissa valitaan edustajat kuntiin, maakuntiin ja valtiopäiville. Sama henkilö voi olla ehdokkaana kaikkiin elimiin, mutta paikan voi ottaa vastaan vain kahdesta samanaikaisesti.
Lisätietoja:
Riitta Mäkinen, puheenjohtaja, p. 044 284 8504
Eetu Kinnunen, poliittinen sihteeri, p. 050 545 3173