Jyväskylän Työväenyhdistys: Toisenlainen talouspolitiikka on mahdollista!
20.11.2018
SDP on jättänyt viime viikolla oman vaihtoehtonsa hallituksen esitykselle vuoden 2019 talousarviosta. Suurin ero SDP:n ja hallituksen esityksen välillä on siinä, että sosialidemokraatit keskittyvät suomalaisten koulutusta, terveyttä ja hyvinvointia parantaviin investointeihin. Hallitus käyttää nousukauden huipulla valtiontalouden liikkumavaran alentamalla suurituloisimpien suomalaisten verotusta ja laiminlyö vastuullisen suhdannepolitiikan.
Hallitus on tehnyt valtavat leikkaukset koulutukseen ja sosiaaliturvaan, mutta vahvasta kasvusuhdanteesta huolimatta maa velkaantuu edelleen puolitoista miljardia vuodessa. SDP:n vaihtoehto korjaa hallituksen virheitä ja velkaantuminen painetaan alle miljardiin. SDP:n budjettiesityksessä Sosialidemokraatit toteuttaisivat jo ensi vuonna 30 euron nettokorotuksen alle 1400 euron eläkkeisiin korjatakseen indeksijäädytysten vahingot eläkeläisten ostovoimalle.
Jyväskylän Työväenyhdistys toteaa, että nykyuralla jatkaminen johtaa Suomen taantumiseen korkean osaamisen ja teknologian maasta halpatuotantomaaksi. Yhteiskunta ei kykene lunastamaan antamiaan lupauksia hyvinvoinnista ja turvatusta tulevaisuudesta. Hallituksen aktiivimalli on vastakohta työvoiman osaamistasoa nostavalle aktiiviselle työvoimapolitiikalle ja toimii pelkkänä tukien leikkurina. Siksi JTY vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen tavoin sen perumista.
Jyväskylän Työväenyhdistys vaatii muutosta koulutuspolitiikan suuntaan ja tieteen, taiteen ja tutkimuksen kunnianpalautusta parantamalla korkeakoulujen perusrahoitusta ja muuttamalla toisen asteen koulutus maksuttomaksi. On panostettava ihmisten hyvinvointiin ja oikeudenmukaisempaan tulonjakoon. Koulutusleikkaukset ovat heikentäneet suomalaisten tulevaisuudenuskoa, johtaneet kasvavaan aivovuotoon ulkomaille ja pudottaneet meidät nuorten ikäluokkien koulutusasteen osalta OECD-maiden keskiarvon alapuolelle.
Hallituspuolueet kritisoivat SDP:n verolinjaa siirtää verotuksen painopistettä työn tekemisestä omistamiseen. Se nostaa kuitenkin kaikkien alle 4500 euroa kuussa ansaitsevien käteen jääviä ansioita. Lisätuloja saadaan ennen kaikkea laittamalla tällä hetkellä verovapaita yhteisöjä ja toimijoita verolle, verottamalla muun muassa ammattiliittojen sijoitusten tuottoja.
Lisäksi nykyisen hallituksen säätämiä, tehottomaksi osoittautuneita hyvätuloisten veronalennuksia poistetaan ja sijoituskuorille annettuja veroetuuksia rajoitetaan. JTY katsoo, että yritystukien määrää ja kohdentamista on harkittava uudelleen. Harmaan talouden ja aggressiivisen verosuunnittelun aukot on paikattava.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Riitta Mäkinen (riitta.makinen@eduskunta.fi, p. 044 284 8504)
Poliittinen sihteeri Eetu Kinnunen (eetu.kinnunen@jty.fi, p. 050 545 3173)