Kevät tuo keskustelutilaisuudet

Vilkas vaalikevät nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun laajan joukon eri aiheita. Jyväskylän Työväenyhdistys järjestää kevään mittaan keskustelutilaisuudet ainakin työajasta ja sen lyhentämisestä (Aalto-sali, 6.3., klo 17.30-19.00) yliopistotutkija Timo Anttilan alustuksen pohjalta sekä eläkeläisten toimeentulosta ja sen turvaamisesta 16.3. (klo 13-15), jossa aiheesta alustaa Työeläkevakuuttajat TELAn edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa. Paikalla keskustelua käymässä on molemmissa tilaisuuksissa myös kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.).

Lisäksi JTY jatkaa yhteistyötään Jyväskylän SDP:n kunnallisjärjestön kanssa järjestämällä yhdessä avoimia pienseminaareja ajankohtaisista kaupungin päätöksentekoon liittyvistä aiheista. Keväällä 2019 painopiste on aiheissa, joilla on ulottuvuus myös valtakunnan politiikassa. Ensimmäisenä järjestettiin 14.2. Cafe Elosella tilaisuus ikäihmisten hyvinvoinnista Jyväskylässä. Tilaisuus veti hyvin väkeä, paikalla oli yhteensä 50 henkilöä.

Huhtikuussa, 3.4. luvassa on Jyväskylän asuntopolitiikan vaihtoehtojen käsittelyä Olavi Niemen ja Sakari Möttösen laatiman Turhan kallis koti -pamfletin pohjalta. Paikalla alustamassa on muun muassa kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja paikalle on pyydetty myös kaupungin vuokra-asunnoista vastaavan JVA:n johtoa.

Lisäksi demareiden kaupunkityöryhmä seuraa tiiviisti kaupungin talousarviokehyksen ja Janne Viitamiehen johdolla valmistelussa olevan kulttuuripalveluiden investointisuunnitelman etenemistä. Molemmista aiheista tullaan järjestämään korkeatasoinen keskustelutilaisuus toukokuussa, jotta jyväskyläläisillä on mahdollisuus saada ajantasaista tietoa valmistelun etenemisestä ja osallistua keskusteluun kaupungin kehittämisestä.

Jyväskylän Työväenyhdistys järjestää kevätkauden aikana myös jäsenistölleen kolme erityistä jäseniltaa, joissa käydään keskustelua yhdistyksen toimintamuotojen kehittämisestä ja raapaistaan pintaa syvemmältä demokratian ja kansalaisten osallistumisen uusia keinoja ja mahdollisuuksia.