Miten Jyväskylän demarit tekevät kaupunkipolitiikkaa?
24.3.2020
Jyväskylässä on syksystä 2017 saakka rakennettu sosialidemokraattista kaupunkipoliittista strategiaa silloisen SDP:n varapuheenjohtajan, nykyisen pääministeri Sanna Marinin käynnistämän kaupunkityön pohjalta. Ajatuksena tässä kaupunkeihin keskittymisessä silloin oli, että maan noin 21 suurinta kaupunkia muodostavat erityisen joukon, jonka paikallispolitiikassa on erityisiä, kaupunkipoliittisia kysymyksiä, joissa SDP:n linja on äänestäjille epäselvä. Suurissa kaupungeissa poliittinen asemointi tuntui keskittyvän Kokoomuksen ja Vihreiden välisiin kiistakysymyksiin. Demareilla ei ollut näihin kysymyksiin välttämättä selkeää omaa kantaa paikallisesti tai valtakunnallisesti, minkä vuoksi esimerkiksi liikenteestä tai koulutuksen kaltaisista kysymyksistä kiisteltäessä SDP jäi paitsioon. Jotta sosialidemokratia pysyisi relevanttina aatesuuntana kaupungeissakin, piti näissä kysymyksissä kirkastaa linjaa.
Jyväskylässä työ käynnistettiin kaikille avoimilla kaupunkipolitiikkatapaamisilla, joita pidettiin mm. baareissa. Alkuvaiheessa käyntiinlaittajana oli JTY:n poliittinen sihteeri Eetu Kinnunen, mutta kaupunkityöryhmän työn vakiintuessa ja muuttuessa järjestelmällisemmäksi pitkän uran Jyväskylän elinkeinopolitiikan parissa tehnyt Olli Patrikainen valittiin Eetun kaveriksi vetämään projektia. Kaupunkityöryhmä toimi vakiintuneessakin muodossaan avoimelta pohjalta siten, että kutsu kokoontumisiin lähetettiin kaikille toiminnasta kiinnostuksensa ilmoittaneille, sekä tämän lisäksi SDP:n valtuustoryhmälle, lautakunnissa toimiville ja puolueorganisaation luottamustoimissa toimiville. Aktiivisena toimijana työryhmässä oli myös Jyväskylän SDP:n puheenjohtaja Veijo Koskinen.
Alkuvaiheessa työryhmä määritteli kaupungeissa keskeisiä keskustelunaiheita ja kokosi niin demareita kuin muitakin kiinnostuneita kansalaisia keskustelemaan muun muassa joukkoliikenteen kehittämisestä, asuinalueiden suunnittelusta, kaupungin energiaratkaisuista, varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja liikuntapaikkarakentamisesta. Näistä aiheista järjestettiin 2018-2019 sarja avoimia kaupunkiseminaareja, joissa vierailevat asiantuntijat toimivat alustajina ja kuntapoliitikot pääasiassa keskustelijoina muiden joukossa.
2019 aloitettiin kaikkien SDP:n lautakuntaryhmille suunnattu työpajatyöskentely, jossa käytiin läpi kunkin lautakunnan toimialan nykyinen tilanne, tavoitteet työskentelylle nykyisen valtuustokauden lopulla ja seuraavalla valtuustokaudella (2021-2025), sekä pidemmällä aikavälillä, vuoteen 2030. SDP:n kuntavaaliohjelma rakennetaan Jyväskylässä siten, että tavoitehorisontti asetetaan 2030-luvulle ja toimenpiteet tulevalla valtuustokaudella asetetaan näitä kaukotavoitteita kohti eteneviksi osatavoitteiksi.
Tähänastinen työ on parantanut Jyväskylän demareiden kuntapolitiikan teon strategisuutta, näkyvyyttä ja tuonut uusia aktiiveja mukaan toiminnan kaikille tasoille. Uusia kuntavaaliehdokkaita on tähän mennessä löytynyt listalle toista kymmentä ja jo mukana olevien sitoutuneisuus jatkaa kuntapolitiikassa on vahvistunut. Kokonaisuutena harjoitusta voidaan pitää erinomaisen onnistuneena ja sen kaltaista toimintaa kannattaisi harkita muuallakin.
Eetu Kinnunen
Kirjoittaja on JTY:n poliittinen sihteeri ja ollut mukana Jyväskylän kaupunkipoliittisessa strategiatyössä alusta lähtien.