Hämäläinen: Vaaliasetelma tiivistyy
7.2.2019
Eduskuntavaaleihin on aikaa nyt reilu kaksi kuukautta ja YLE:n tuorein puolueiden kannatuskysely osoittaa asetelmien tiivistyneen. Vasemmisto-oikeisto -akselilla toimivat suuret puolueet kokivat aiempiin kannatusmittauksiin verrattuna merkittävää laskua, kun taas liberaali-konservatiivi -akselilla olevat Vihreät ja Perussuomalaiset nostivat kannatustaan.
On selvää että Perussuomalaiset tulevat ratsastamaan maahanmuuttokysymyksillä, joihin liitetään Oulun seksuaalirikosten kaltaiset teemat. Aihe tulee olemaan edelleen herkkä ja siitä tulisikin keskustella vakavasti ilman kiihkoa ja tunnekuohuja. Oulun seksuaalirikoksiin viittaaviin keskusteluihin tulisi kytkeä laajemmin naisiin ja lapsiin kohdistuvat seksuaali- ja väkivaltarikokset. Myös kristillisissä yhteisöissä on vakavia ongelmia asian suhteen ja ne eivät saa jäädä ihonväriin sekä uskontoon perustuvan keskustelun ulkopuolelle.
Mielenkiintoiseksi nousee kamppailu suurimman puolueen asemasta. Kokoomus romahti 2,3% kyselyissä, vaikka myös SDP tippui myös n. prosenttiyksikön. Kokoomuksen kannatusta syö markkinavoimien hyysääminen, jolla unohdetaan yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. On käsittämätöntä, kuinka jokin puolue voi antaa esimerkiksi vanhuksien hoidon rapautua rahan vallan edessä!
Käsittämätöntä on myös Kokoomuksen viestintä asiassa. Kaikki eduskuntapuolueet ovat heränneet vaatimaan lakiin hoitajamitoitusta, joka olisi 0,7 hoitajaa yhtä vanhusta kohti. Tuolla kirjauksella voitaisiin selkeästi osoittaa, että vanhusten hoiva tarvitsee aidosti lisäkäsiä, jotta hoito olisi inhimillistä ja ihmisten elinkaaren loppupään arvoista. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sen sijaan pyörittelee asiaa ja haluaa hoivalle mitoituksen joka ei ole numero. Siis mitta, joka ei ole mitta! Olisihan se mukavaa mennä kauppaan ostamaan kilo banaaneja ja todeta kassalla, että minun yksilöllisen tarpeeni mukaan näitä banaaneja on vain puoli kiloa.
Myös Keskustan kannatus on valahtanut rajusti. Huomattavaa on, että koko hallituksen kannatus on enää vain 34,3%. Äänestäjistä siis enää noin joka kolmas kannattaa hallituspuolueita. Näin surkeaa kannatusta hallituspolitiikalle ei vähään aikaan ole nähty ja itse en ainakaan ihmettele sitä yhtään. Näin eriarvoistavaa politiikkaa ei ole tehty Suomessa miesmuistiin.
SDP on kaikkien näiden turbulenssien keskellä pystynyt siis parhaiten vakuuttamaan suomalaiset siitä, että eriarvoistumisen kehitys voidaan pysäyttää, ihmisille voidaan tarjota asianmukaiset ja riittävät yhteiskunnan palvelut sekä hoitaa myös valtion taloutta kestävästi. Tämä vaatii sen, että veroja kerätään jokaiselta maksukyvyn mukaan ja verorahat käytetään palveluiden tuottamiseen tehokkaasti. Ei siten kuin nykyinen hallitus haluaa, eli taataan yksityisten sijoittajien maksimaaliset voitot ja hyväksytään laajamittainen aggressiivinen veronkierto sekä veroparatiisit.
Uskon vahvasti siihen, että suomalaisilla äänestäjillä ja SDP:llä on huhtikuussa sama suunta.
Jukka Hämäläinen
Kirjoittaja on JTY:n varapuheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas