SDP:n Riitta Mäkinen: Hallituksella nollatoleranssi asunnottomuudelle
18.10.2019
Viime yönä vietettiin asunnottomien yötä. Suomi on harvoja EU-maita, joissa asunnottomuutta on kyetty vähentämään merkittävästi. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli tilastojen mukaan edelleen 5428 ihmistä vailla kotia. Heidän joukossaan oli 195 lasta. Todellisuudessa tilanne voi kuitenkin olla vielä pahempi.
’’Koti on jokaisen perusoikeus. Asunnottomuus on räikeä epäkohta ja rikkomus ihmisoikeuksia kohtaan. Ongelma on pahin pääkaupunkiseudulla, mutta se koskee kaupunkeja kautta maan. Asunnottomuuden poistaminen vaatii vahvaa panostusta valtiolta. Olen iloinen siitä, että hallitus suhtautuu asiaan vakavasti”, JTY:n puheenjohtaja, kansanedustaja Riitta Mäkinen toteaa.
Rinteen hallitus on asettanut nollatoleranssin asunnottomuudelle. Asunnottomuus puolitetaan vuoteen 2023 mennessä ja poistetaan kokonaan 2027 mennessä. Hallitusohjelmaan sisältyvä Asunnottomuuden ohjelma antaa monia työkaluja tavoitteen saavuttamiseksi.
”Tarvitsemme ennen kaikkea kohtuuhintaisia asuntoja, mutta myös enemmän ennaltaehkäiseviä palveluja. Asumisneuvonta, erilaiset arjen hallintaa tukevat palvelut sekä velkaantuneisuuden ehkäisy ovat tehokkaita keinoja. Kaiken takana on asunto ensin – periaate. Ihmiselle annetaan ensin katto pään päälle ja sen jälkeen tarvittavia palveluja, jotta polku kohti pysyviä ratkaisuja olisi mahdollista.”
Mäkinen on huolissaan siitä, että erityisesti naisten ja nuorten suhteellinen osuus asuntoa vailla olevien keskuudessa on kasvanut. Naiset ja nuoret ovat erityisen alttiita myös seksuaaliselle väkivallalle.
”Naisten ja nuorten keskuudessa on myös enemmän ns. piiloasunnottomuutta. Tarvitsemme entistä enemmän yksilöllisiä palveluja ja matalan kynnyksen turvapaikkoja, jotta heitä voidaan auttaa. Ilman kotia olevat ihmiset elävät täysin epäinhimillisissä olosuhteissa. Ajatus siitä, että joukossa on myös lapsia ja nuoria on sietämätön. Siksi hallituksen ote ongelmaan on tiukka”, Mäkinen lopettaa.
Lisätietoja
Riitta Mäkinen, p. 050 430 2197