Vaalit
30.7.2012
PRESIDENTINVAALIT 2012
SDP:n presidenttiehdokkaasta suoritetusta jäsenäänestyksessä eniten ääniä keräsi Paavo Lipponen, yhteensä 15569 ääntä. Tämä on 67 prosenttia kaikista äänistä.
Muista ehdolla olleista ehdokkaista Tuula Haatainen sai 5101 ääntä, yhteensä 22 prosenttia äänistä ja Ilkka Kantola 2488 ääntä, 11 prosenttia äänistä. Yhteensä ääniä annettiin 23276 kappaletta. Äänestysprosentti oli 58,05 %.
Edellisen kerran SDP:n jäsenet äänestivät presidenttiehdokkaasta vuonna 1999. Tällöin ääniä annettiin 12 789 kappaletta. Ehdokkaina olivat Tarja Halonen, Pertti Paasio ja Jacob Söderman. Tarja Halonen sai äänistä 57,7 %.
SDP:n puoluevaltuusto asetti Paavo Lipposen puolueen presidenttiehdokkaaksi kokouksessaan 8.10.2011.
KUKA ON PAAVO LIPPONEN?
Nykyaikaiseen sivistykseen kuuluu arvolähtökohtainen suvaitsevaisuus, kyky ymmärtää toisia ihmisiä ja kulttuureja. – Paavo Lipponen, Image 04/2008
Paavo Lipponen on suomalainen poliitikko, valtiomies, aviomies ja isä. Hän on Suomea pisimpään yhtämittaisesti johtanut pääministeri sekä yksi Sosialidemokraattisen Puolueen merkittävimmistä johtohahmoista. Paavo Lipponen on ehdolla Suomen presidentiksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa.
Lipponen on halki uransa painottanut kansainvälisyyden, demokratian ja oikeudenmukaisuuden merkitystä. Jo 1960-luvulla tuleva pääministeri herätti laajaa huomiota puhuessaan ensimmäisten joukossa uuden ulkopolitiikan strategiasta, jonka demokraattinen ja avoin näkökulma laajentuisi kattamaan myös kehitysmaita koskevat asiat.
Merkittävin vaikutus suomalaiseen ja kansainväliseen politiikkaan Lipposella oli johtaessaan Suomen hallitusta pääministerinä kahdeksan vuoden ajan 1995–2003. Tänä aikana hän johti Suomen ulos vaikeasta lamakaudesta sekä osaksi Euroopan Unionia ja Euroopan talous- ja rahaliittoa. Toisella pääministerikaudella Suomi toimi Lipposen johdolla menestyksekkäästi Euroopan Unionin puheenjohtajamaana ja oli mukana käynnistämässä Euroopan Unionin laajenemista. Kansainvälisen avoimuuden lisäksi alueellinen kehittäminen on aina ollut keskeistä Lipposen poliittiselle toiminnalle. EU-puheenjohtajakaudella Lipponen teki aloitteen Pohjoisen ulottuvuuden politiikasta, joka toteutui. Hanke on saanut aikaan merkittäviä saavutuksia erityisesti Itämeren parantamisessa.
Aktiivisen kansainvälisen poliittisen uransa ansiosta Paavo Lipposella on suora keskusteluyhteys ja hyvät suhteet maailmanpolitiikan merkittäviin johtohahmoihin, eurooppalaisista ja pohjoismaisista kumppaneista aina Venäjän ja Yhdysvaltojen päättäjiin saakka.
Paavo Lipposen visio kansainvälisesti aktiivisesta Suomesta on tänä päivänä tärkeämpi ja ajankohtaisempi kuin koskaan. Toivotamme sinut tervetulleeksi Paavo Lipposen kannattajajoukkoihin ja hänen rinnalleen johtamaan Suomea kohti avointa, suvaitsevaista ja kansainvälistä tulevaisuutta.
MIKSI PAAVO LIPPONEN?
Presidentiltä vaaditaan aitoa kansainvälistä vaikutusvaltaa, tinkimätöntä uskoa demokratiaan ja rohkeutta johtaa arvokeskustelua avoimesti kansan edessä.
Kansainvälisyys
Kansainvälinen Suomi on vakaa ja arvostettu yhteistyökumppani. Suomen etu on ylläpitää tiiviitä ja luottamuksellisia suhteita sekä naapurimaihin että maailman suurvaltoihin.
Suomen turvallisuus rakentuu aktiiviselle, rauhaa edistävälle kansainväliselle yhteistyölle sekä kansan tukemalle koko maan kattavalle puolustuspolitiikalle.
Euroopan Unioni on lisännyt turvallisuutta ja vakautta Euroopassa ja koko maailmassa. Nyt, jos koskaan, on meidän oltava mukana Euroopan ytimessä luomassa uutta ja vahvempaa suuntaa yhteistyölle.
Demokratia
Oikeudenmukainen Suomi rakennetaan yhteisille arvoille ja tavoitteille. Nyt on luotava laajapohjaista yhteistyötä talouden, tasa-arvon ja demokratian vahvistamiseksi.
Jokainen kansalainen ja alue on huolenpidon arvoinen. Aidossa hyvinvointivaltiossa eri kansanryhmät, sukupolvet ja alueet ovat samanarvoisia.
Vaikeinakin aikoina on löydettävä rohkeus puolustaa ja edistää demokratiaa. Suvaitsemattomuus ja viha eivät ole osa aitoa kansanvaltaa.
Oikeudenmukaisuus
Yhteiskunnalliset erot eivät saa Suomessa kasvaa liian suuriksi. Erityisen tärkeää tulevaisuudessa on turvata nuorten työllistyminen ja arvokas vanhustenhoito.
Alueellinen kehittyminen on yhä tärkeämpää. Tasapainoiseen aluepolitiikkaan kuuluu huolenpito maaseudusta, sen elinkeinoista ja luonnosta.
Suomalaisten on syytä olla ylpeitä saavutuksistaan tieteen ja kulttuurin alalla. Meidän tulee varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus hyvään opetukseen.
LÄHDE MUKAAN!
www.paavolipponen.fi
Tärkeimmät päivämäärät vuoden 2012 presidentinvaalissa:
Ensimmäinen vaali:
• vaalipäivä sunnuntai 22.1.2012
• ennakkoäänestys kotimaassa 11.-17.1.2012
• ennakkoäänestys ulkomailla 11.-14.1.2012
• ehdokasasettelu vahvistetaan 15.12.2011
• ehdokashakemukset jätettävä viimeistään 7.12.2011 ennen klo 16
• äänioikeustiedot määräytyvät 2.12.2011 ja äänioikeusrekisteri perustetaan 7.12.2011.
Mahdollinen toinen vaali:
• vaalipäivä sunnuntai 5.2.2012
• ennakkoäänestys kotimaassa 25.-31.1.2012
• ennakkoäänestys ulkomailla 25.-28.1.2012
KUNNALLISVAALIT 2012
Seuraavat kunnallisvaalit järjestetään lokakuun lopussa 2012. Työ kohti kunnallisvaaleja on jo käynnistymässä Kunnallisjärjestön toimesta kuin myös Jyväskylän Työväenyhdistyksessä. Tässä vaiheessa tärkeintä on löytää hyviä ehdokkaita kunnallisvaaleihin. Mikäli olet itse kiinnostunut ehdokkuudesta tai tunnet jonkun muun joka voisi olla sopiva ehdokkaaksi, niin ota rohkeasti yhteyttä toimistolle.
Kiinnostavatko kunnallisvaalit, ota yhteyttä:
Jyväskylän Työväenyhdistys ry
toimitusjohtaja Kimmo Ojala
0102314401
kimmo.ojala@jty.fi
Jyväskylän Sos.dem kunnallisjärjestö ry
sihteeri Kirsti Leskinen
puh. 040-4829202 tai 040-7174061
kirsti.leskinen@demaritjkl.fi