JTY Toimintakertomus 2011

JTY TOIMINTAKERTOMUS 2011

YLEISTÄ

Vuosi 2011 oli yhdistyksen 123. toimintavuosi. Toiminnan keskiöön nousivat yhdistyksessä huhtikuussa pidetyt eduskuntavaalit.

Vuoden 2011 jää mieliimme myös kumousten ja muutosten aikana, jolloin tyranneja syöstiin vallasta ja vanhoja poliittisia järjestelmiä ravisteltiin.

Huhtikuun 17. päivästä tuli käänteentekevä suomalaisessa politiikassa. Perussuomalaisten vaalivoitto eduskuntavaaleissa romutti vanhan puoluejärjestelmän perustaa. Kolmen suuren puolueen sijasta Suomessa olikin yhtäkkiä neljä suurta puoluetta. Timo Soinin lanseeraama perussuomalaisten jytky johti SDP:n historian huonoimpaan tulokseen prosenttiosuudella mitattuna, pääministeripuolue keskustan syöksyyn pienimmäksi oppositiopuolueeksi ja toisaalta taas Kokoomuksen nousuun pääministeripuolueeksi.

Valtakunnan politiikassa keskiöön nousivat huhtikuun vaalien lisäksi koko vuoden ajan otsikoissa pysytellyt Euroopan velkakriisi, jota monessa yhteydessä myös yhteisvaluutta euron kriisiksi kutsuttiin. Kriisin ratkaisu eteni vuoden aikana pelastuspaketista ja hätäkokouksesta toiseen ja tänä aikana käsitteet ERVV, ERVM ja ERV toistuivat uutisissa illasta toiseen. Suomi vaati ja sai, lähinnä demareiden vaatimuksesta, ainoana euromaana omille maksuosuuksilleen vakuuksia ja näin ollen sosialidemokraatit pitivät kiinni vaaleissa kansalle annetuista lupauksista.
Vuoden loppuun mennessä kriisiin ei ratkaisua löytynyt vaan uuden vuoden koittaessa huojui Kreikka edelleen konkurssin partaalla ja monissa muissa Euroopan maissakin painittiin entistä suurempien velkaongelmien kanssa ja laadittiin kilvan mittavia säästöpaketteja. Näin myös Suomessa, jossa talouskasvun liki pysähtyessä hallitus aloitti tämän kestävyysvajeen paikkaamisen menoja leikkaamalla ja veroja kiristämällä.

Euroopan velkakriisin lisäksi vuosi 2011 tarjosi myös lukuisia muita ikimuistoisia hetkiä uutisrintamalla.
Tunisiasta liikkeelle lähteneen Arabikevään pisin kansannousu nähtiin Egyptissä ja Kairon Tahrir-aukiolla. Egyptin kansannousu kulminoitui lopulta presidentti Hosni Mubarakin vetäytymiseen vallasta. Vallanvaihtoa seurannut epäselvä tilanne jatkuu vielä lähes vuoden jälkeenkin.

Vuoden suurin uutistapahtuma oli kiistattomasti Japanin katastrofi. Tsunami pyyhkäisi Japanin itärannikon kylät kartalta, ja järistystä seurasi onnettomuus Fukushiman ydinvoimalassa. Sen seurauksena eurooppalaiset valtiot harkitsivat uudestaan energiapolitiikkaansa. Saksa päätti luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä.

Huhtikuu päättyi kaikkien aikojen hääjuhlalla, kun Iso-Britanniassa prinssi William ja Catherine Middleton saivat toisensa satumaisissa juhlallisuuksissa. Arvioiden mukaan spektaakkelia seurasi miljardi tv-katsojaa.
Vuosikausia jatkunut terroristijohtaja Osama bin Ladenin metsästys päättyi, kun 2. toukokuuta uutisoitiin al-Qaidan johtajan kuolemasta. Väitteiden mukaan Yhdysvaltain erikoisjoukoilla oli käsky tappaa terroristijohtaja, ei ottaa häntä vangiksi.
15. toukokuuta huudettiin Suomessa: Taivas varjele, mitä sieltä tulee. 16 vuoden tauon jälkeen sieltä tuli jääkiekon maailmanmestaruus. Mestaruuskulta jää muistoihin Mikael Granlundin ilmaveivistä ja uskomattomasta kansanjuhlasta Helsingissä.
Heinäkuussa tapahtui jotakin käsittämätöntä. Norjan, Utöyan joukkosurmaa oli vaikea ymmärtää. Anders Behring Breivik räjäytti ensin Oslon hallintokorttelissa pommin, joka surmasi kahdeksan ihmistä. Sen jälkeen hän matkasi Utöyan saarelle, jossa hän surmasi ampumalla 69 Norjan sosialidemokraattien nuorisoleirin osallistujaa.
Teknologiayhtiö Applen perustajan Steve Jobsin kuolema nousi kaikkien aikojen puhutuimmaksi uutiseksi internetissä.
Arabikevät eteni syksyllä Libyaan. Kapinalliset ajoivat Naton sotilaallisen operaation avustamana johtaja Muammar Gaddafin vallasta. Lopulta 42 vuotta maata johtanut diktaattori kuoli epäselvissä olosuhteissa kiinnioton yhteydessä.
Vuosi päättyi spektaakkelimaisiin hautajaisiin. Pohjois-Koreaa hallinnut Kim Jong Il sai mahtipontiset hautajaiset, joissa kävi myös ilmi, että valta siirtyi hänen pojalleen Kim Jong Unille.

Paikallisella tasolla kunnallispolitiikassa porvarienemmistö jatkoi Jyväskylän kaupungin talouden ajamista entistä syvempään ahdinkoon. Säästömahdollisuuksia etsittiin lähinnä kaikkein heikompiosaisten kaupunkilaisten palveluista mm. terveyskeskusten yksityistäminen nousi vahvasti esiin.

Puhetta riitti myös uuden sukupolven organisaation työstämisestä ja tähän liittyvästä kunnallisten luottamustoimien merkittävästä määrällisestä vähentämisestä. Hanke koettiin monessa sosialidemokraattien puheenvuorossa erityisen ongelmalliseksi kunnallisen demokratian kaventumisen kannalta.

Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n edustus kunnallisissa luottamustoimissa jatkui vahvana myös uudessa Jyväskylässä. Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajana toimi Kalevi Olin toukokuuhun saakka ja Jari Blom tästä eteenpäin. Kaupunginhallituksessa jäseninä vaikuttivat Veijo Koskinen sekä Tuulikki Väliniemi. Lautakuntien puheenjohtajien tehtäviä hoitivat Riitta Mäkinen perusturvalautakunnan puheenjohtajana, Tarja Viikari ja myöhemmin Markku Väätäinen sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana sekä Kimmo Suomi ja myöhemmin Juha Hjelt kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan varapuheenjohtajana.
Sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtajana toimi Jari Blom ja myöhemmin Veijo Koskinen sekä varapuheenjohtajana Riitta Mäkinen. Maakunnallisista luottamustoimista keskeisimmässä asemassa toimi yhdistyksen puheenjohtajan Kalevi Olin, joka toimi maakuntavaltuuston 1.varapuheenjohtajana sekä maakuntavaltuuston sd-ryhmän puheenjohtajana. Loppuvuodesta hänen paikkansa maakuntavaltuuston puheenjohtajistossa otti Kimmo Suomi.

Valtakunnallisessa päätöksenteossa yhdistyksen edustajista vaikutti Susanna Huovinen kansanedustajana. Huovinen toimi myös jäsenenä SDP:n puoluehallituksessa.

Yhdistyksen taloudellisessa toiminnassa painopiste oli myös kuluneena vuonna liike- ja toimistotilojen sekä asuinhuoneistojen vuokraustoiminnassa. Tilojen käyttöaste pysyi hyvänä ja myös toiminnan taloudellinen tulos muodostui hyväksi.

YHDISTYKSEN KOKOUKSET

to 31.3. pidettiin Aalto-salissa yhdistyksen kevätkokous (vuosikokous), jossa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen määräämät kevätkokousasiat. Lisäksi jaettiin yhdistyksen omat ansiomerkit ansioituneille jäsenille.
Läsnä oli 28 toveria.

ke 24.11. pidettiin Aalto-salilla yhdistyksen syyskokous, jossa käsiteltiin sääntöjen määräämät syyskokousasiat sekä valittiin yhdistyksen edustajat eri yhteisöihin vuodelle 2012. Kokouksessa valittiin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Riitta Mäkinen ja uudeksi varapuheenjohtajaksi Kimmo Suomi. Riitta Mäkisen kanssa yhdistyksen puheenjohtajan paikasta kilvoitteli johtokunnan pitkäaikainen jäsen Juha Hjelt. Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Kalevi Olin kutsuttiin kokouksessa yhdistyksen ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Läsnä oli 127 toveria.

JOHTOKUNTA JA TOIMISTO

Yhdistyksen johtokunta kokoontui vuoden 2011 aikana 10 kertaa. Johtokuntaan ovat
kuuluneet (suluissa osallistumiskerrat):
puheenjohtajana Kalevi Olin (10) ja varapuheenjohtajana Riitta Mäkinen (5) sekä jäseninä, Juha Hjelt (8), Jukka Hämäläinen (8), Hilkka Illman (10), Joel Lehtonen (8), Salla Saaranen (7), Kimmo Suomi (9), Juho Suortti (2), Tarja Viikari (10) ja varajäsen Antero Raninen (5).
Juho Suortti jättäytyi pois johtokunnan ja yhdistyksen toiminnasta maaliskuun lopussa.
Johtokunnan kokouksiin on esittelijänä osallistunut toimitusjohtaja Kimmo Ojala (10).
Varsinaisten kokousten lisäksi johtokunta teki syyskuussa tutustumismatkan Tampereelle, jossa tutustuttiin Tampereen Työväenyhdistyksen toimintaan.

Yhdistyksen toimistolla ovat työskennelleet toimitusjohtaja Kimmo Ojala sekä järjestöohjaaja Kati Sainio. Yhdistyksen kiinteistönhoitajana on toiminut Jari Toikkanen.

AVOIMET TILAISUUDET JA JÄSENTAPAHTUMAT

Yhdistys järjesti vuonna 2011 seuraavat avoimet yleisötilaisuudet ja jäsentapahtumat:

ma 17.1. Järjestettiin Aalto-salissa avoin yleisötilaisuus. Kansanedustaja Päivi Lipposen alustusta ”100.000 uutta työpaikkaa ja kuinka se tehdään” kokoontui paikanpäälle kuulemaan 40 kuulijaa.

ma 7.2. Järjestettiin Aalto-salissa avoin yleisötilaisuus. Kansanedustaja Reijo Laitisen ”Politiikka tänään” katsausta kerääntyi saliin kuulemaan 53 henkeä.

ma 14.2. Järjestettiin Aalto-salissa avoin yleisötilaisuus. Kansanedustaja Matti Ahteen puheenvuoro aiheesta ”Harmaa talous kuriin” toi paikalle 60 kuulijaa.

ke 23.2. Järjestettiin Aalto-salissa avoin yleisötilaisuus. Ministeri Pertti Paasio saapui paikalle keskustelemaan aiheesta ” Sosialidemokratia – kestääkö aate ajassa?” Keskustelemaan saapui 65 henkeä.

su 17.4. Kokoonnuttiin Aalto-saliin perinteisiin vaalivalvojaisiin. Eduskuntavaalien tulosta jännittämään saapui parhaimmillaan satapäinen joukko demariväkeä.

la 30.4. Järjestettiin yhdessä JAP:n kanssa Aalto-salissa työväenlauluilta. Työväenlauluja laulamaan ja kuulemaan kokoontui liki satapäinen joukko laulukansaa.

su 1.5. Kokoonnuttiin Aalto-salille perinteisille vappusimoille. Vapputervehdyksen vapunviettäjille toi yhdistyksen varapuheenjohtaja Riitta Mäkinen. Musiikista tilaisuudessa vastasivat yhdistyksen soittokunta Kajastus sekä yhdistyksen sekakuoro Aallon Laulajat. Lisäksi ohjelmassa oli yhteislaulua. Simasta ja ohjelmasta nauttimaan saapui paikalle n. 100 henkeä.

Su 8.5. Järjestettiin Aalto-salissa konsertti Äideille. Puheen äideille piti talousneuvos Matti Ojala ja musiikista vastasivat yhdistyksen soittokunta Kajastus ja Jyväskylän Eläkkeensaajien lauluryhmä Lauluveikot. Konserttia seuraamaan saapui 85 henkeä.

la 23.7. Kokoontui yhdistyksen jäsenistö Ainolan kesäteatteriin seuraamaan yhdistyksen jäsennäytöstä. Jyväskylän Työväenteatterin näytös ”Niskavuoren Heta” täytti teatterin lehterit liki 500 jäsenen ja muun vieraan saapuessa paikalle.

ma 26.9. Järjestettiin Aalto-salissa avoin yleisötilaisuus. Kansanedustaja Susanna Huovisen ”Ajankohtaista eduskunnasta” katsausta saapui seuraamaan 55 henkeä.

la 15.10. Järjestettiin Aalto-salissa avoin ja ajankohtainen yleisötilaisuus. Yhteistyössä Jyväskylän Eläkkeensaajien kanssa järjestetty tilaisuus kokosi Aalto-saliin n.80 henkeä kuulemaan alustuksia. Tilaisuudessa aiheesta alustivat ja keskustelivat yhdistyksen varapuheenjohtaja Riitta Mäkinen, Eläkkeensaajien Keskusliiton kunniapuheenjohtaja Hilkka Häkkilä sekä Jyväskylän kaupungin Pitkäaikaishoidon johtaja Eeva-Liisa Saarman.

su 16.10. järjestettiin perheen pienimmille oma tilaisuus. Lastentapahtuman pääesiintyjä Pelle Akusti houkutteli Aalto-saliin reilut parikymmentä kuulijaa. Tapahtuman käytännön järjestelyistä vastasivat Nuoret Kotkat ja JTY:n naiset.

pe 21.10. Kokoonnuttiin teatteriretken merkeissä juhlistamaan Jyväskylän Kaupunginteatterin 50-vuotista taivalta. Kaupunginteatterin esitys ”Piaf” kiinnosti 60 yhdistyksen jäsentä ja muuta vierasta.

ma 31.10. Järjestettiin yhdessä SDP:n K-S Piirin kanssa avoin keskustelutilaisuus. ”Mitä kuuluu Jyväskylä” –tilaisuudessa ajankohtaisista aiheista alusti peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson. Ministeriä saapui Aalto-saliin kuulemaan 65 henkeä.

pe 16.12. Maisteltiin Aalto-salissa perinteiseen tapaan Hyvän mielen puuroa.
Perinteinen tapahtuma houkutteli paikalle suuren määrän vieraita nauttimaan jouluruuista sekä yhdistyksen soittokunnan ja sekakuoron musiikkiesityksistä. Reilusti yli 200 vieraan joukon toivotti tervetulleeksi yhdistyksen varapuheenjohtaja Riitta Mäkinen. Tilaisuuden käytännön järjestelyistä suuren vastuun kantoivat JTY:n naiset.

VAALITOIMINTA

Eräät viime vuosikymmenten jännittävimmistä eduskuntavaaleista käytiin huhtikuussa 2011 kun kansa ensimmäistä kertaa kokoontui vaaliuurnille huhtikuussa aiemman maaliskuun sijasta.. Vaaleista muodostui juuri ennakoidun kaltainen jännitysnäytelmä Perussuomalaisten sekoittaessa perinteistä kolmen suuren puolueen kärkeä. Gallup kannatuksen viime hetken pienestä notkahduksesta huolimatta Perussuomalaiset ottivat kaikkien aikojen vaalivoiton nousemalla viiden edustajan pienryhmästä 39 paikallaan eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi.

Vaalien suurin häviäjä oli Keskusta, joka kärsi historiallisen takaiskun romahdettuaan 15,8 % kannatukseen ja 35 edustajapaikkaan. Suurimman puolueen paikan vaaleissa nappasi Kokoomus ensimmäistä kertaa historiassa 20,4 % ja 44 kansanedustajan kannatuksella.

Sosialidemokraateille vaalit tarjosivat 19,1 % kannatuksen ja 42 kansanedustajaa. Kolmen paikan menetyksestä huolimatta tulosta voidaan pitää kohtuullisena huomioiden Perussuomalaisten vyörytys. Kakkossija vaaleissa tarjosi sosialidemokraateille luontevan mahdollisuuden päästä merkittävässä roolissa mukaan hallitusneuvotteluihin ja hallitukseen. Suurimman puolueen eli kokoomuksen johdolla eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut muodostuivat erinomaisen hankaliksi Euroopan jatkuvasti vellovan talouskriisin ja sen hillitsemiseksi tarvittavien päätösten kummitellessa koko ajan neuvotteluiden taustalla.
Ennätyspitkät hallitusneuvottelut saatiin päätöksen kesäkuun puolivälin jälkeen ja Kokoomuksen Jyrki Kataisen johdolla muodostettiin kuuden puolueen hallitus, johon Kokoomuksen lisäksi mukaan lähtivät Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto, Vihreät, Kristilliset ja RKP. Pääministerin paikan mennessä Kokoomukselle saivat sosialidemokraatit hallitukseen mm. valtiovarainministerin sekä ulkoministerin pestit.

Keskisuomalaisittain vaalit eivät menneet demareiden näkökulmasta edes kohtuullisesti. Yhden paikan menetys vaalipiirissä kirpaisee ja jättää pohdittavaa maakunnan demariväelle jatkoa ajatellen.
Oman osansa tappiosta, myös paikallisesti selittää Perussuomalaisten valtakunnallisen nousun kanavoituminen, ehkä ennakoituakin voimakkaammin, myös Kehäkolmosen pohjoispuolelle muihinkin vaalipiireihin. Perussuomalaisten kaksi paikkaa, ja edelleen Kokoomuksen saadessa Keski-Suomesta toisenkin edustajan, muodostui kolmannen paikan säilyttäminen liian suureksi haasteeksi demareiden kannatuksen pudotessa vaalipiirissä 21,2 %:n edellisten vaalien 24,5 %:sta.

Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n kolmesta ehdokkaasta eduskuntaan ylsi, ja samalla koko demareiden listan ykköseksi, Susanna Huovinen yli 8271 äänen turvin. Vaalipiirin toisen paikan nappasi Tuula Peltonen Jämsästä. Yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin oli vaalipiirin kolmonen 3394 äänellä ja vajaan sadan äänen erolla Tuula Peltoseen. Eduskuntavaalien ensikertalainen yhdistyksen varapuheenjohtaja Riitta Mäkinen ylsi ensi yrittämällä hienoon yli kahden tuhannen äänen saldoon saatuaan 2008 ääntä.

TIEDOTUSTOIMINTA

Yhdistyksen jäsenlehti JTY Tiedottaa ilmestyi vuoden aikana maalis-, huhti-, elo- ja marraskuussa yhteensä neljä kertaa. Lehden päätoimittajana on toiminut yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin ja toimittajana toimitusjohtaja Kimmo Ojala. Jäsenlehden lisäksi yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista tiedotettiin Keski-Suomen Viikkolehdessä sekä sanomalehti Keskisuomalaisessa.

Yhdistyksen internet-kotisivulla www.jty.fi on tiedotettu yhdistyksen eri tapahtumista ja toiminnasta ajantasaisesti. www.aaltosali.fi sivusto muodosti keskeisen kanavan Aalto-salin markkinoinnissa.

YHDISTYKSEN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖJEN JA YHDISTYSTEN KOKOUKSISSA VUONNA 2011

yhteisö: varsinainen: varalla:

Asunto Oy Puistokatu 3-5 Kimmo Ojala Pentti Leminen
Asunto Oy Jyväskylän Toripiha Kimmo Ojala Pentti Leminen
Keski-Suomen Viikkolehti Oy Kalevi Olin Hilkka Illman
As.Oy Jyväskylän Väinönkatu 7 Kalevi Olin Kimmo Ojala
Sijoitusomaisuuteen kuuluvat
yhtiöt (tarvittaessa) Kimmo Ojala Kalevi Olin

Jyväskylän Festivaalit ry Kimmo Suomi Minna Jääskeläinen
Jyväskylän Viitakodit ry Lea Leppänen Hilkka Illman
Jyväskylän Työväenteatteriyhdistys ry Timo Viikari Antero Raninen
K-S Ensi- ja turvakoti ry Pirjo Hatzitoliou Minna Jääskeläinen
K-S Kotien puolesta ry Pirjo Hatzitoliou Eila Leppäaho
Sos.dem Työväentalojenliitto ry Pentti Leminen Kimmo Suomi
Juha Hjelt Tarja Viikari
TSL:n Jkl:n Seudun opintojärjestö Minna Jääskeläinen Marjatta Stahl
Hilkka Kaipainen Pertti Salo
Joel Lehtonen Miika Stahl
Matti Pirttinen Riitta Mäkinen

SDP:N KESKI-SUOMEN PIIRI RY PIIRIKOKOUSEDUSTAJAT

Varsinaiset: Joel Lehtonen, Heidi Korkeaniemi, Tarja Viikari, Hilkka Illman, Riitta Mäkinen, Juha Hjelt, Kimmo Suomi ja Kalevi Olin

Varalla: Veijo Koskinen, Minna Jääskeläinen, Pirjo Hatzitoliou, Pertti Sarja, Anna-Leena Sahindal, Pekka Laine, Jukka Hämäläinen ja Eila Leppäaho.

Piirihallituksessa yhdistyksen jäsenistä toimivat Kimmo Suomi 2. varapuheenjohtajana sekä Salla Saaranen jäsenenä.

JYVÄSKYLÄN SOS. DEM KUNNALLISJÄRJESTÖ RY EDUSTAJISTON JÄSENET

Varsinaiset: Eira Leminen, Juha Hjelt, Kalevi Olin, Tarja Viikari, Pentti Leminen, Eila Leppäaho, Riitta Mäkinen, Marjatta Tamminen, Marja-Leena Luukkonen, Matti Pirttinen, Kimmo Suomi, Arvo Roinela, Markku Väätäinen, Hilkka Illman, Pekka Laine, Maija Sihvonen, Joel Lehtonen, Raimo Honkonen, Simo Siren, Kari Hokkanen, Leena Kaskivaara, Tarja Salokoski ja Minna Jääskeläinen.
Varalla: Jaakko Sihvonen, Risto Rimmi, Risto Ilmo, Antero Raninen, Juha Savolainen, Timo Viikari, Anna-Leena Sahindal, Sakari Knuuttila, Reijo Kujala, Niko Hjelt, Leena Yksjärvi, Jukka Hämäläinen, Isto Lehtinen, Lea Leppänen, Paavo Lampinen, Kirsti Leskinen, Juho Suortti, Jukka Torikka, Tuulikki Väliniemi, Veijo Koskinen, Jari Blom, Hilkka Rajanen ja Terttu Mäkinen.
Kunnallistoimikuntaan kuuluivat vuoden 2011 aikana: Kirsti Leskinen sihteeri, Hilkka Illman, Jukka Hämäläinen, Joel Lehtonen, Antero Raninen ja Juho Suortti.

YHDISTYKSEN JÄSENET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA

Varsinaiset: Jari Blom 2. vpj (toukokuusta alkaen), Veijo Koskinen, Anna-Leena Sahindal, Riitta Mäkinen, Kalevi Olin 2.vpj (toukokuuhun saakka), Kimmo Suomi, Tarja Viikari Tuulikki Väliniemi ja Leena Yksjärvi.
Varavaltuutet: Juha Hjelt, Olli Santanen, Lea Leppänen, Pentti Mäkinen, Tarja Salokoski ja Jukka Hämäläinen.

YHDISTYKSEN JÄSENET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINHALLITUKSESSA

Kaupunginhallituksen jäseninä toimivat Veijo Koskinen ja Tuulikki Väliniemi.

JÄSENISTÖ

Jäsentilastot

Yhdistyksessä oli vuoden 2011 lopussa 742 jäsentä (v.2010 754 jäsentä). Jäsenmäärä aleni siis 12 jäsenellä (v.2010 –28 jäsentä). Uusia jäseniä yhdistykseen liittyi vuonna 2011 21 jäsentä (v.2011 +18 jäsentä). Ilmoitettu jäsenmäärän nettomuutos sisältää yhdistykseen liittyneet uudet jäsenet, yhdistyksestä eronneet, toiseen puolueosastoon siirtyneet sekä edesmenneet jäsenet.

Jäsenet sukupuolen mukaan:
naisia 270
miehiä 472

Jäsenet äänioikeuden mukaan:
äänioikeutettuja 560
ei-äänioikeutettuja 182

Jäsenet maksuluokan mukaan:
normaali jäsenmaksu 282
vapaajäsenet 325
alennettu jäsenmaksu 71
maksuvapaat 46
nuorisojäsenmaksu (alle 25 v.) 15
korotettu jäsenmaksu (vap.eht.) 3
_________________________________________________________

Yhteensä jäseniä 742

JÄSENHUOLTOTYÖ

Yhdistyksen johtokunta on muistanut merkkipäiväänsä viettäviä jäseniä onnittelukäynnein ja – adressein. Niitä vapaajäseniämme, jotka ovat täyttäneet 70 vuotta, muistettiin joulukukalla. Johtokunnan jäsenet ovat myös mahdollisuuksien mukaan osallistuneet poisnukkuneiden jäsenten siunaustilaisuuksiin.

ANSIOMERKIT

Yhdistyksen johtokunnan myöntämän ansiomerkin 30-vuotisesta jäsenyydestä yhdistyksessä saivat vuonna 2011 seuraavat toverit:
hopeinen ansiomerkki: Ahia Ilmo, Hyytiä Arto, Kuisma Timo, Lehtinen Kaija, Leppäaho Eila, Luhanko Hannu, Mäkinen Marja-Leena, Nurminen Lauri, Puura Niilo, Päivärinta Johannes, Rossi Esko, Salminen Heimo, Suntioinen Valto, Varis Viljo ja Virenius Hilkka.

LIIKUNTAKERHO

Yhdistyksen liikuntakerhon puheenjohtajana on toiminut johtokunnan jäsen Juha Hjelt. Kerho järjesti elokuussa perinteisen JTY Golfin Sippulanniemen golf-kentällä.
Viidettä kertaa järjestetty tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa yhdistyksen järjestämien toimintojen joukossa ja kerää vuosi vuodelta entistä enemmän eri ikäisiä kiinnostuneita mukaan rentoon kuntoilu ja kilpailutunnelmaan.

JTY:N NAISET

Vuonna 2011 JTY:n Naiset on puheenjohtaja Tarja Viikarin johdolla pyrkinyt tavoitteellisesti kehittämään toimintaansa avoimemmaksi ja yhteisöllisemmäksi jaostoksi. JTY:n jäsenistölle järjestettiin toimintaa ja tapahtumia, sekä kuntalaisille avoimia tilaisuuksia, kuten Naistenpäivän tapahtuma ja lastenkonsertti sekä Tasa-arvonpäivän tapahtuma. Eduskuntavaaleihin osallistuttiin ahkeralla vaalityöllä.

Riitta Mäkinen ja Tarja Viikari toimivat kaupunginvaltuutettuina. Riitta Mäkisen vaativa perusturvalautakunnan puheenjohtajuus on edelleen jatkunut vaikeissa olosuhteissa kaupungin kamppaillessa taloudellisissa vaikeuksissa ja päättäjien arvomaailman muuttuessa kasvavan markkinatalouden myötä myönteisemmäksi yksityisille palveluille. Tarja Viikari on toiminut sivistyslautakunnassa varapuheenjohtajana vuoden loppuun asti. Tarja Salokoski on edustanut naisia kulttuurilautakunnassa, Minna Jääskeläinen maaseutulautakunnassa, Marja-Leena Luukkonen ja Terttu Mäkinen kaupunkirakennelautakunnassa ja Pirjo Hatzitoliou liikuntajaoston varajäsenenä.

Suomen 36. Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuun 17.päivänä 2011. JTY:n kansanedustajaehdokkaat olivat Susanna Huovinen, Riitta Mäkinen ja Kalevi Olin. Eduskuntavaaleissa SDP kärsi vaalitappiota ympäri Suomea ja myös Keski-Suomi menetti yhden kansanedustajapaikan. Eduskuntavaalityö oli aktiivista ja näyttävää. Riitta Mäkinen keräsi hyvän äänimäärän kampanjapäällikkö Minna Jääskeläisen tehdessä aktiivista vaalityötä koko kampanjan ajan. Vaaleissa ääniä sai Susanna Huovinen 8271 ääntä ja äänimäärä riitti kansanedustajapaikkaan jatkokaudelle. Kalevi Olin keräsi 3394 ääntä, jonka turvin hän on ensimmäinen varaedustaja ja Riitta Mäkinen keräsi 2008 ääntä. Susanna Huovisen lisäksi Keski-Suomesta valittiin kansanedustajaksi Tuula Peltonen Jämsästä.

Huomioitavaa eduskuntavaaleissa on naisten tekemä vaalityö ja saavutettu tulos. Ääniä Keski-Suomen vaalipiirissä: 31497(2007: 34710). Valittuja Keski-Suomen vaalipiirissä:2 (2007: 3). Valituista: miehiä 0,0 %, naisia 100,0 %. Osuus Keski-Suomen vaalipiirissä:21,2% (2007: 24,5%)
JTY:n syyskokouksessa pitkäaikainen puheenjohtaja Kalevi Olin siirtyi muihin tehtäviin ja jätti puheenjohtajan paikkansa. Ehdolle puheenjohtajaksi asetettiin kaksi ehdokasta Riitta Mäkinen ja Juha Hjelt. Kokous äänesti ylivoimaisesti äänin 90-33 Riitta Mäkisen yhdistyksen puheenjohtajaksi. Näin Riitta Mäkinen teki historiaa olemalla ensimmäinen naispuheenjohtaja 123 – vuotiaassa yhdistyksessämme. Varapuheenjohtajaksi Riitan paikalle valittiin Kimmo Suomi. Johtokunnassa jatkavat Tarja Viikari, Hilkka Ilman ja Minna Jääskeläinen.Lisäksi Jty:n johtokuntaan valittiin Jty:n Naisten uusi johtokunnan jäsen Noora Luukka varajäseneksi.

JOHTOKUNTA
JTY:n Naisten johtokunnassa toimi 9 jäsenen lisäksi puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Anna Iivari toimi johtokunnassa kevätkokoukseen saakka. Johtokunta kokoontui vuoden 2011 aikana yhteensä 5 kertaa, lisäksi pidettiin kevät – ja syyskokous. Kaikki JTY:n Naisten kokoukset olivat avoimia kokouksia, joihin osallistui myös muita yhdistyksen naisia valittujen johtokunnan jäsenten lisäksi.
Johtokunnan vastuutehtävät jakaantuivat seuraavasti
Tarja Viikari Puheenjohtaja
Riitta Mäkinen Varapuheenjohtaja
Pirjo Hatzitoliou Sihteeri
Maija Sihvonen Kerhovastaava ja kokkikerho
Sirpa Raninen Mamukokkikerho
Marjatta Stahl Mamukokkikerho
Minna Jääskeläinen Doorisvastaava
Eira Leminen Matka- ja kulttuurivastaava
Hilkka Rajanen Johtokunnan jäsen
Marjatta Tamminen Johtokunnan jäsen
Eila Leppäaho Ammattiyhdistysvastaava ja varasihteeri
Anna Iivari Talousvastaava ja johtokunnan jäsen kevätkokoukseen asti

JTY:n Naisten pitkäaikainen talousvastaava Anna Iivari luopui tehtävästään kevätkokouksessa ja JTY:n Naisten taloudenhoito siirtyi yhdistyksen hoidettavaksi. Anna Iivari luopui samalla myös johtokuntatyöskentelystä.
Johtokunnan jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti.

Nimi Kokous Kevät- ja syyskokous
Tarja Viikari 5 1 + 1
Riitta Mäkinen 3 1+1
Anna Iivari 2 Kevätkokous
Pirjo Hatzitoliou 5 1+1
Maija Sihvonen 5 1+1
Sirpa Raninen 4 1+1
Marjatta Stahl 2 0
Minna Jääskeläinen 2 kevätkokous
Eira Leminen 5 syyskokous
Hilkka Rajanen 3 1+1
Marjatta Tamminen 2 1+1
Eila Leppäaho 5 1+1

Kokouksista ilmoitettiin sähköpostein, Keski-Suomen Viikkolehden järjestöpalstalla sekä tekstiviestein. Sääntömääräinen kevätkokous oli 23.3.2011 kello 18.00 B-salilla ja sääntömääräinen syyskokous 27.10.2011 kello 18.00 B-salilla. Kevätkokouksessa Tehyn pääluottamusmies Aini Suihkonen alusti Jyväskylän terveydenhuollon tilanteesta ja kaupunginhallituksen jäsen Tuulikki Väliniemi kommentoi. Syyskokouksessa varapuheenjohtaja Riitta Mäkinen kertoi Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta Jyväskylässä. Kevään viimeinen kokous toukokuussa pidettiin Kiviniemessä. Kansalaisopiston opiskelijakunnan kesäpaikassa oli kokouksen lisäksi mahdollisuus makkaranpaistoon ja saunomiseen sekä uintiin.

JÄRJESTÖTOIMINTA
Keski-Suomen Sos.dem. Naispiirin piirikokousedustajina toimivat seuraavat JTY:n Naisten jäsenet vuonna 2011. Kevätkokous pidettiin lauantaina 2.4.2011 Muuramessa Muuramen Työväentalolla Muuramen työväenyhdistyksen puheenjohtajan Ulla Perämäen johdolla.
JTY:n edustajina olivat:
Raija Ristola
Marjatta Tamminen
Maila Sappinen
Sirpa Raninen
Minna Jääskeläinen
Piirihallituksesta paikalla olivat Pirjo Hatzitoliou, Tarja Viikari, Riitta Mäkinen ja Eila Leppäaho.

PIIRIHALLITUSJÄSENET VUONNA 2011
Keski-Suomen Sos.dem. Naispiirin piirihallituksen kokoonpano vaihtui keväällä pidetyssä kevätkokouksessa. Ennen kevätkokousta hallituksessa toimivat Tarja Viikari, Riitta Mäkinen, Eila Leppäaho, Tuula Liukkonen ja naispiirin sihteerinä Pirjo Hatzitoliou.
Huhtikuussa 2011 pidetyn kevätkokouksen jälkeen Naispiirin piirihallituksen kokoonpano muuttui ja edustajina olivat Riitta Mäkinen varapuheenjohtajana, Tarja Viikari, Eila Leppäaho, Noora Luukka ja Minna Jääskeläinen, joka myöhemmin valittiin piirin sihteeriksi. Keski-Suomen Naispiirin puheenjohtajana jatkoi kansanedustaja Tuula Peltonen.

TAPAHTUMAT JA VIERAILUT
Vuosi 2011 kevään tapahtumat keskittyvät eduskuntavaalityöhön. Ystävänpäivänä 14.2.2011 JTY:n Naiset kokoontuivat kävelykadulle tapaamaan kansalaisia ja jakamaan kahvia ja suklaasuukkoja. Kävelykadun tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Keski-Suomen Demarinaisten kanssa. Tapahtumassa oli paikalla useita kansanedustajaehdokkaita vaikka ilma olikin jäätävän kylmä. Ilmasta huolimatta paljon kansalaisia pysähtyi keskustelemaan ja demarinaisten hyvää vaalimateriaalia oli helppo jakaa kahvin juonnin ohessa.

8.3.2011 järjestettiin erilainen Naistenpäivän tapahtuma tanssien merkeissä. Orkesterina soitti Camparit ja tapahtuma oli ilmainen, se keräsi noin 100 tanssijaa Aalto-salin lattialle. Tilaisuudessa jaettiin kansanedustajaehdokkaiden esitteitä.

19.3.2011 Tasa-arvon päivänä oli Aalto-salilla tapahtuma, jossa esiintyi Naiskuoro Harput. Tilaisuudessa keskusteltiin tasa-arvosta. Aiheesta kansanedustajaehdokkaita Susanna Huovista ja Riitta Mäkistä haastatteli toimittaja Katariina Kalmari. Paikalla oli lähes 70 henkeä.
Lisäksi naiset osallistuivat useisiin katutapahtumiin ennen eduskuntavaaleja.

Kirjamessuille 2.-3.4.2011 osallistui myös Jty:n naisia, vaikka Naispiirin kevätkokous sattui samalle viikonlopulle. Kirjamessuilla vieraili Mikael Jungner.

JTY:n Naisten järjestämä kesäretki tehtiin 11.6. Tampereelle. Retkelle osallistui 30 JTY:n jäsentä ja ystävää. Ensimmäiseksi kävimme ihmisiä ja kauppiaita kuhisevalla Tammelan torilla. Torikauppa alkoi virallisesti jo 1900-luvun alussa ja hyvin näkyi kauppa käyvän nytkin.
Seuraavana kohteena oli Tampereen Tuomiokirkko, jonka kuuluisia freskoja: Haavoittunut enkeli, Kuoleman puutarha, Köynnöksenkantajat sekä pääholvin kattoon maalattua kiemurtelevaa paratiisikäärmettä ym. saimme rauhassa tarkastella, koska olimme ainoa paikalla oleva ryhmä. Kirkkokäynnin jälkeen kävimme ruokailemassa ravintola Fransmanissa.
Seuraavaksi ajelimme Pispalan korkeimmalle paikalle, josta ihailimme upeita maisemia. Lauri Viidan patsaan äärellä Tampereelle muuttanut Jty:n Naisten entinen jäsen Pirkko Hautamäki lausui Lauri Viidan runon Alfhild.
Sitten tutustuimme Tampereen kauppahalliin. Kauppahalli on pohjoismaiden suurin ja avattu jo 1901. Kauppa tuntui käyvän sielläkin hyvin ja lähti sieltä meidänkin mukaamme rieväleipiä ja muuta hyvää.
Ajelimme sitten Amurin työläismuseokortteliin, jossa opas kertoi alueesta ja sen elämästä. Työläisasunnot olivat yhteiskeittiöasuntoja, joissa kahdella tai neljällä huoneella oli yhteinen keittiö. Yhdessä huoneessa asui aina yksi perhe. Korttelissa oli myös mm. sauna ja leipomo. Asunnoissa kiertelyn jälkeen joimme Amurin Helmessä hyvät rievä- ja pullakahvit ja lähdimme kotimatkalle, jonka aikana pidettiin arpajaiset. Matkan suunnittelijana ja matkanjohtajana toimi Eira Leminen.

Kirpputori myyjäiset järjestettiin Maija Sihvosen johdolla kaksi kertaa. Keväällä 12.3.2011 ja syksyllä 19.11.2011.

16.10. järjestettiin perinteinen lastenjuhla yhteistyössä Nuorten Kotkien kanssa. Tapahtumassa esiintynyt pelle Akusti ei saanut kerättyä tapahtumaan kuin parikymmentä osallistujaa.

30.11.2011 järjestettiin ensimmäistä kertaa runoilta B-salilla. Tilaisuuteen osallistui vain viisi naista. Päätimme kuitenkin jatkaa runoperinnettä johtokunnan kokousten yhteydessä.
Lisäksi naiset osallistuivat talkootyönä veteraanien puurojuhlan järjestämiseen sekä yhdistyksen Hyvän mielen puurojuhlan tarjoilujen järjestämiseen. Naiset osallistuivat myös talkootyönä Kajastuksen 120-vuotisjuhlatarjoilun ja Aallon laulajien joululaulutilaisuuden tarjoilun järjestämiseen.

NAISLIITON LIITTOKOKOUS PAVILJONGISSA 26.-27.11.2011
Keski-Suomen Sos.dem. naispiiri sai kunnian olla järjestämässä Naisliiton XIII liittokokousta Jyväskylässä. Talkoolaisia löytyi ja järjestelyt sujuivat ongelmitta koko kokouksen ajan. Minna Jääskeläinen toimi liittokokouksen projektityöntekijänä liiton ja Keski-Suomen piirin välillä ja yhtenä kokouksen puheenjohtaja toimi Riitta Mäkinen. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin jättäessä paikkansa. Ehdolle asetettiin yksi ehdokas kansanedustajaTuula Peltonen Jämsästä, joka valittiin puheenjohtajaksi. Keski-Suomen piiristä valittiin hallitukseen jäseneksi Riitta Mäkinen ja varalle Maija Piitulainen.
Kokouksen iltajuhla järjestettiin Keski-Suomen museon tiloissa Jyväskylän kaupungin vieraana. Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulla Lauttamus (sd) toimi illan emäntänä yhdessä kaupunginhallituksen jäsenten Terhi Pullin (kok) ja Pirkko Selinin ( kesk) kanssa.

KERHO- JA MUU TOIMINTA
JTY:n Naiset ovat järjestäneet kerhotoimintaa ympäri vuoden. Perinteinen kokkikerho kokoontui Maija Sihvosen johdolla kahdeksan kertaa. Kerhoon osallistui keskimäärin 10 henkilöä.
Maahanmuuttajien kokkikerho toimi kevään aikana yhteistyössä Työttömienyhdistyksen kanssa ja syksyllä kerho kokoontui 3 kertaa.

TIEDOTUSTOIMINTA
Tapahtuma – ja kokousilmoituksia oli JTY: n jäsenlehdessä, Keski-Suomen Viikkolehdessä ja Keskisuomalaisessa. Lisäksi puhelinta ja sähköpostia käytettiin eri tapahtumien tiedotuksessa ja viestinnässä.

JYVÄSKYLÄN SOS. DEM NUORET JA OPISKELIJAT JSDN
YLEISTÄ
Jyväskylän Sosialidemokraattisten Nuorten ja Opiskelijoiden vuosi 2011 oli erittäin vilkas vaalien ja muun toiminnan johdosta. Keväällä toiminnan keskiössä oli huhtikuussa järjestetyt eduskuntavaalit ja syksyllä toiminta keskittyi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (JAMKO) edustajistovaaleihin. Suurin osa vuoden aikana järjestetyistä tapahtumista tuki vaalityötä. Kaiken vaalityön keskellä mukaan mahtui myös paljon muitakin tempauksia ja tapahtumia, hauskanpitoa ja jäsenten virkistäytymistä tietenkään unohtamatta.
JSDN toiminnanrahoituksen muodosti tuki Jyväskylän työväenyhdistykseltä (JTY) sekä haettu toiminta-avustusta Sosialidemokraattiset Opiskelijat ry:ltä. Vuonna 2011 tukea Jyväskylän kaupungilta ei haettu ja vaalirahoitus- sekä puoluetukilainsäädännön uudistuttua jätettiin myös ylioppilaskunnan yleisavustus hakematta.

TOIMIJAT
JSDN:n johtokunnan vuodelle 2011 muodostivat seuraavat henkilöt: Jani Kokko (puheenjohtaja), Sonja Kekkonen (varapuheenjohtaja), Tuomas Lampinen (sihteeri), Jesse Jääskeläinen, Heidi Kirkonpelto, Noora Luukka, Noona Pihlajaniemi, Salla Saaranen (johtokunnan jäseninä), Leena Kaskivaara, Mikko Punkari, Juho Suortti, Karim Aissa Baccouche, Maiju Tuomainen (johtokunnan varajäseninä). Johtokunnasta erosivat vuoden aikana Tuomas Lampinen, jonka tilalle sihteeriksi valittiin Maiju Tuomainen sekä johtokunnan varajäsenet Juho Suortti ja Karim Aissa Baccouche.

JSDN:llä oli vuoden 2011 aikana edustus seuraavissa toimielimissä:

Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n liittohallituksessa
Jani Kokko (varsinainen jäsen)

Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n Länsi-Suomen piirihallituksessa
Jani Kokko (varapuheenjohtaja)
Noora Luukka (varsinainen jäsen)
Sonja Kekkonen (varajäsen)
Heidi Kirkonpelto (varajäsen)

Sosialidemokraattiset Opiskelijat ry:n liittohallituksessa
Noona Pihlajaniemi (varsinainen jäsen)
Sonja Kekkonen (varajäsen)

Jyväskylän työväenyhdistyksen johtokunnassa
Joel Lehtonen (varsinainen jäsen)
Juho Suortti (varsinainen jäsen, maaliskuuhun saakka)
Salla Saaranen (varsinainen jäsen)

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa
Heidi Kirkonpelto, vastuualueena ympäristö, viestintä, ylioppilaslehti
Mikko Punkari, vastuualueena kopo, järjestöt ja liikunta
Virve Särkkä, vastuualueena kulttuuri ja järjestöt

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa
Sameli Järvisalo
Karim Aissa Baccouche
Noona Pihlajaniemi
Heidi Kirkonpelto
Liisa Piipponen
Mikko Punkari
Sonja Strömsholm

Vuoden aikana edustajistoryhmän koostumus muuttui useasti useiden jäsenten erottua valmistumisen myötä edustajistosta. Näin monet varasijalle jääneet henkilöt nousivat varsinaisiksi edaattoreiksi.

Kevät 2011

Kevään ja kesän aikana JSDN johtokunta kokousti kerran kuukaudessa, yhteensä viisi kertaa. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa päätettiin korvata Demarinuorten ja SONKin valtakunnallisten tapahtumien osallistumismaksut ja tapahtumakohtaisesti kansainvälisiä tapahtumia. Päätöksellä JSDN halusi kannustaa jäseniään osallistumaan Demarinuorten ja SONKin tapahtumiin. Jäsenistö osallistui hyvin vaihtelevalla aktiivisuudella molempien liittojen tapahtumiin. Tapahtumia sekä toiminnan kehittämistä varten perustettiin tarpeen mukaan työryhmiä ja pidettiin ideariihiä. Nettisivu-uudistusta jatkettiin vuonna 2011.

Helmikuussa Jyväskylän Paviljongissa järjestettiin Next Step – messut, joissa JSDN toimi sekä Demarinuorten, että SONKin toimistojen apuna messujärjestelyissä. Maaliskuussa Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä perinteen mukaisesti kahvitimme kävelykadulla ihmisiä ja herättämässä keskustelua tasa-arvosta. Eduskuntavaalien läheisyys oli saanut myös muut puolueet aktivoitumaan joten kahvittajia riitti. Julkaisimme myös kannanoton otsikolla ”Palveluseteli luo epätasa-arvoa”.

Kevään toimintaa hallitsi huhtikuussa pidetyt eduskuntavaalit. JSDN tuki resurssiensa puitteissa omaa ehdokastaan Viitasaarelaista kaupunginvaltuutettua ja pitkänlinjan JSDN aktiivia Sonja Kekkosta. Kampanjapäällikkönä toimi Jani Kokko ja JSDN muodosti tukiryhmän, joka vastasi kampanjoinnista Jyväskylässä ja lähialueilla. Monet kevään tapahtumat kuten tasa-arvon päivän kahvitus sekä muut tempaukset tukivat suuresti vaalityötä. Eduskuntavaalien kirivaihe koitti kahta viikkoa ennen vaalipäivää, jolloin kierrettiin aktiivisesti maakuntaa SDP:n Keski-Suomen piirin kampanjabussin mukana. Maakuntakierros toteutettiin ehdokkaan itsensä ja muutamien tukiryhmäläisten voimin.

Eduskuntavaaleja varten julkaistiin JSDN perinteinen mielipidelehti Pätkätyöläinen, josta otettiin 10.000 kappaleen painos. Lehden päätoimittajaksi valittiin Jani Kokko ja artikkeleiden kirjoittajat koostuivat JSDN aktiiveista, vierailevana kirjoittajana oli kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson. Vaalikampanjoinnissa tehtiin paljon yhteistyötä erityisesti toisen nuoren ehdokkaan Atte Viinikan sekä kansanedustaja Susanna Huovisen kanssa.

Koko kevään kestänyt pitkä uurastus päättyi huhtikuun 17. päivänä ja Sonja Kekkonen menestyi ensikertalaiseksi varsin hyvin keräten yhteensä 1011 ääntä, kansanedustajapaikka jäi vielä odottamaan seuraaviin eduskuntavaaleihin. Vaalityössä mukana olleita muistettiin vaalikaronkalla vaalien jälkeen.

Kevään aikana jatkettiin jo edellisenä vuotena tutuksi tullutta ”Työväen Tuoppi” – keskustelutilaisuutta. Joka kuukauden viimeisenä perjantaina järjestetyssä vapaamuotoisessa tapahtumassa keskusteltiin monista ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä sekä tehtiin katsauksia sosialidemokraattisen työväenliikkeen historiaan.

Kevään toiminta huipentui vappuun, jolloin osallistuimme vappumarssille ja järjestimme ”piknikin” hieman koleassa säässä Lounaispuistossa. Vapun juhlinta jatkui saunomisella Kortepohjassa ja perinteiden mukaisesti punalippu hulmusi jälleen kerran ylioppilaskylän yllä.

Syksy 2011

Syksyn aikana JSDN kokousti kolme kertaa sekä piti vuosikokouksen. Syyskuun alussa JSDN osallistui JYYn järjestömessuille, jonka kautta toimintaan tuli mukaan uusia jäseniä. Syyskuussa JSDN piti uusien illan ja järjesti keskustelutilaisuuden Jyväskylässä tunteita kuumentaneesta lukioverkkoselvityksestä. Tilaisuudessa alustajina toimivat Jyväskyläläiset demarivaikuttajat Tarja Viikari ja Kimmo Suomi.

JSDN järjesti yhdessä Vasemmistonuorten kanssa asunnottomien yö – tapahtuman jakaen hernekeittoa kävelykadulla. Marraskuussa JSDN osallistui My Way-messuille, joiden teemana oli tällä kertaa kansainvälisyys. JSDNn ständillä messuvieraat saivat testata suuren suosion saaneella poliittisella kompassilla omaa sijoittumistaan vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiivi-akseleille.

Syksyn suurimpana haasteena olivat edustajistovaalit niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussa. JAMKOn vaaleihin ei saatu listaa tällä kertaa kasattua, joten huomio opiskelijavaalien suhteen keskittyi pelkästään ylioppilaskuntaan. Keväällä oli käyty keskustelua JSDN johtokunnan ja edustajistoryhmän suhteesta toisiinsa sekä päätöksenteon itsenäisyydestä koskien lähinnä edustajistoryhmää. Keskusteluista johtuen JSDN johtokunnan ja JYYn edustajistoryhmän tiedonkulun vaikeudet sekä koordinointiongelmat vaalien suhteen, johtivat vaalityön sekä ehdokkaiden rekrytoimisen alkamiseen hyvin myöhään. Tällä oli vaikutusta vaalitulokseen.

Ylioppilaskunnan vaaleihin Demariopiskelijoiden listalle saatiin kerättyä yhteensä 22 ehdokasta, joista 12 oli ensikertalaisia. JSDN järjesti ehdokkaille koulutusta kampanjoinnista ja yhdessä suunniteltiin vaaliteemoja. JSDN teki erittäin näkyvää kampanjointia ympäri kampusta yhdessä Grönionin ja JYYn Vihreän Vasemmiston kanssa. Monet ehdokkaat, niin uudet kuin vanhatkin, olivat aktiivisesti mukana kampanjoinnissa. Vaalimainosten ja flyereiden teossa saatiin suurta apua SONKin toimistolle palkatulta vaalityöntekijältä.

JYYn edustajistovaaleissa Demariopiskelijat kärsivät suuren tappion keräten vain 198 ääntä, mikä johti viiden edustajistopaikan menetykseen. Valituiksi tuli kaksi edustajaa aikaisemman seitsemään sijaan. Edustajistoryhmän muodostivat Hanna Huumonen (uusi) ja Noona Pihlajaniemi varsinaisina edustajina sekä Eveliina Julkunen (uusi), Heidi Kirkonpelto, Ulla Sipola (uusi), Erno Mähönen (uusi) varaedustajina. JYYn hallitusneuvotteluissa Demariopiskelijat jättäytyivät hallituksen ulkopuolelle siirtyen oppositioon vahtimaan tarkoin uuden hallituksen tekemisiä.

SONKin liittokokous järjestettiin 26.-27.11.2011 Helsingissä. JSDNn delegaatio oli yhteensä 11 henkilön suuruinen. JSDN teki liittokokoukselle 5 aloitetta, joista 1 hyväksyttiin ja 4 hylättiin. Noona Pihlajaniemi valittiin jatkamaan SONKin liittohallituksessa.

Joulukuussa JSDN teki jo perinteeksi muodostuneen poliittisen ekskursion Helsinkiin. Ekskursion ensimmäiseen päivään sisältyi tutustumiskäynti eduskuntaan, tapaaminen kansanedustajien Susannan Huovisen ja Tuula Peltosen kanssa sekä kyselytunnin seuraaminen. Seuraavana päivänä vuorossa oli tapaaminen sosiaali- ja terveysministeriössä peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin kanssa. Majoittuminen tapahtui Omenahotellissa ja JSDN vastasi osallistujien matkakuluista.

Vuosikokouksessa JSDNn luottamustehtäviin pyrki useita henkilöitä ja puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta sekä sihteeristä äänestettiin. Puheenjohtajavaalissa ehdolla olivat Jani Kokko ja Noora Luukka. Äänin 10-6 Noora Luukka valittiin JSDN puheenjohtajaksi vuodelle 2012. Varapuheenjohtajaksi pyrki kolme henkilöä: Heidi Kirkonpelto, Maiju Tuomainen ja Jesse Jääskeläinen. Heistä Heidi Kirkonpelto valittiin äänestyksen jälkeen JSDN varapuheenjohtajaksi. Sihteeriksi pyrkivät Veli Hemming ja Joni Lappalainen. Heistä Joni Lappalainen valittiin äänestyksen jälkeen JSDN sihteeriksi. Muuten johtokunta uudistui suuresti ainoastaan kolmen vanhan toimijan jatkaessa vuoden 2012 johtokunnassa.

Lopuksi todettakoon että JSDN jatkaa tulevaisuudessakin taisteluaan porvariston ja kapitalismin riistoa vastaan ei ainoastaan nuorten ja opiskelijoiden poliittisena keihäänkärkenä, vaan myös yhtenä edistyksellisimmistä sosialidemokraattisen liikkeen osastoista.

JTY:N NUORET KOTKAT

YLEISTÄ
Vuonna 2011 kotkatoiminta sujui hienosti. Jäsenmäärä hieman kasvoi edellisvuodesta ja monipuolista kerhotoimintaa oli eripuolilla kaupunkia. Panostimme ohjaaja- ja vertaisohjaajatoimintaan ja myös ohjaajat osoittivat oma-aloitteisuutta sekä aktiivisuutta kerhotoiminnassa sekä muissa tapahtumissa.

KERHOTOIMINTA
Nuorten Kotkien jäsenmaksun maksoi vuoden aikana 99 henkilöä, joista suurin osa osallistui säännölliseen kerhotoimintaamme.
Kerhotoimintamme kannalta oli hyvä uutinen, että kaupunki katsoi toimintamme yleishyödylliseksi kansalaistoiminnaksi, jonka vuoksi meidän ei enää syksyllä tarvinnut maksaa vuokraa päiväkotien ja perhepuistojen tiloista.

Kerhot kokoontuivat seuraavasti:

Kortepohjan koululla kokoontui koko vuoden 1.-4. luokkalaisten lautapelikerho. Ohjaajana toimi Tarja Palkolahti.

Kotalammen päiväkodilla Keltinmäessä kokoontui koko vuoden 6-12-vuotiaiden kerho.
Ohjaajana vuorottelivat Sirpa Pietikäinen, Alma Lindlöf ja Marianne Ilves ja vertaisohjaajana Antreas Lindlöf.

Saihotuvalla alkoi uusi 6-12-vuotiaiden touhukerho, joka kokoontui koko vuoden. Ohjaajina keväällä olivat Alma Lindlöf, Hanna Virmalainen sekä Marianne Ilves. Syksyllä kerhoa jatkoivat Alma Lindlöf ja Marianne Ilves apunaan vertaisohjaaja Tia Vuokila.

Ristonmaan päiväkodilla toimi koko vuoden 7-12-vuotiaiden kerho. Ohjaajina vuorottelivat Marianne Ilves, Alma Lindlöf ja Sirpa Pietikäinen.

Ristonmaan päiväkodilla toimi keväällä myös tanssikerho 7-12-vuotiaille. Ohjaajana oli Nina Vähäkoski ja vertaisohjaajina Anita Pajunen sekä Silja Tontti.

Syksyllä Mansikkapuistossa Kangaslammella kokoontui 8-12-vuotiaiden kerho. Ohjaajina olivat Silja Tontti ja Anita Pajunen.

Köhniöllä Saihotuvalla alkoi keväällä 7-10-vuotiaiden kuviskerho. Kerho kuitenkin päättyi vko:lla 12, osanottajapulan vuoksi. Ohjaajana toimi Nina Vähäkoski.

TAPAHTUMAT
osallistujia:
• K-S:n Nuorten Kotkien Piirihallituksen kokous 3.2. 4
• Laskiaistapahtuma Halssilan Hiihtomaassa 8.3. 15
• K-S:n Nuorten Kotkien Piirihallituksen kokous 23.3. 5
• Lastenjuhla Aalto-salissa 10.4. (järj. Susanna Huovinen) 4 talkoolaista
• Pääsiäisaskartelut asuinalueilla 28.3. 30.3. ja 10.4. 5-10
• Pääsiäispaja 16.4., B-salissa 12
• Vappujuhla, Lapsiparkki Lounaispuistossa 1.5. 8 talkoolaista
• Ainolan leirin suunnittelupalaveri 11.5. 12
• Ainolan leirin suunnittelupalaveri 26.5. 12
• Ainolan päiväleiri 6.6.-10.6. 42
• Retki Särkänniemeen 9.6. 56
• Ainolan kesäteatteri, Prinsessa Ruusunen 24.8. 75
• K-S:n Nuorten Kotkien Piirihallituksen kokous 14.9. 5
• Toimitsijapäivät, 19.-20.9. 1
• Kylpyläretki Nokian Edeniin 15.10. 27
• Lastentapahtuma Aalto-salissa 16.10. 20
• K-S:n Nuorten Kotkien Piirihallituksen syyskokous 27.10. 6
• Edustajistonkokous 29.10.-30.10. 2
• Pikkujoulut Laajavuoren kylpylässä 3.12. 10

KOULUTUS / OHJAAJATOIMINTA
Ohjaajille sekä vertaisohjaajille järjestettiin omia tilaisuuksia yhdessä K-S Nuorten Kotkien Piirijärjestön kanssa. Heitä myös tuettiin ja kannustettiin osallistumaan liiton järjestämiin koulutuksiin sekä tapahtumiin

• SPR:n EA1-kurssi 4
• Järjestöpäivät, Liittohallitus Hauho, 4.-6.2. 2
• Vertaisohjaajakoulutus, HKI 18.-20.3. 6
• Ohjaajien ja vertsujen virkistysilta, JKL, Hutunki 31.3. 8
• Kotkapäivä, Turku 9.-10.4. 2
• Ohjaajien ja vertsujen ruokailu, JKL, Ravintola Genghis Khan 28.4. 14
• Ohjaajamatka Pärnu 2.-5.6. 3
• Ohjaajamatka Tallinnaan K-S Kotkat, kesäkuu 6
• Vertaisohjaajakoulutus, 7.-9.10. Kankaan Torppa 2
• Ohjaajakurssi 8.-9.10. Kukonnotko 1
• Ohjaajatapaaminen Tuusula 19.11.-20.11 3

YHTEISTYÖ
Yhteistyö kumppaneita olivat K-S:n Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry, JTY:n Naiset, JAP (SAK:n Jyväskylän alueen paikallisjärjestöt), Nuorten Kotkien Keskusliitto, Jyväskylän työväenteatteri, K-S:n demarinuoret, perhepuistot sekä Keltinmäen, Ristonmaan ja Halssilan päiväkodit sekä Kortepohjan koulu.

Kati Sainio osallistui vuoden aikana yhteisiin tapaamisiin muiden järjestöjen nuorisotyöntekijöiden sekä kaupungin nuorisotyöntekijöiden kanssa. Tapaamiset olivat mielekkäitä ja hyviä sekä työntekijän että yhteistyön kannalta.

TIEDOTUS
Jäsenille tiedotimme tapahtumista kirjeitse sekä sähköpostilla.
Muille kerroimme toiminnastamme JTY:n omassa lehdessä JTY TIEDOTTAA sekä Keski-Suomen Viikkolehdessä, Suur-Jyväskylä lehdessä, Kortepohjalaisessa, Kuokkasessa, Jyväskylän Kaupunkilehdessä sekä Jty:n nettisivuilla. Lisäksi tiedotimme kerhoista ym. tapahtumista kaupungin ilmoitustauluilla, netissä Nuorten Laturin ja Jkl:n kaupungin tapahtumakalenterissa.

JUHLAT / KERHOJEN OMAT TAPAHTUMAT
Järjestimme kerhojen syyskauden avajaiset Ainolassa. Avajaisissa esitti Jyväskylän Työväen Teatteri lastennäytelmän Prinsessa Ruusunen 24.8. Juhliin osallistui 75 henkilöä; kerho-ohjaajia, kerholaisia ja heidän perheenjäseniään. Kerhoissa juhlittiin mm. ystävänpäivää, vappua ja pikkujouluja. Kerhot järjestivät myös retkiä Ravintola Rax:iin 14.11. ja 7.12.

VETERAANIKERHO

JTY:n veteraanikerho Wanhat Toverit kokoontui kesäkuukausia lukuun ottamatta joka kuukauden
toinen maanantai B-salilla. Yhteensä vuoden 2011 aikana pidettiin 9 kokoontumista. Kerhon puheenjohtajana toimi talousneuvos Matti Ojala, sihteerinä Raija Ristola.

10.1. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas Tony Melville selvitti ajankohtaisia Jyväskylän kaupungin asioita.
14.2. Kansanedustaja Matti Ahde piti alustuksen ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta.
14.3. Kansanedustajaehdokkaat Kalevi Olin ja Riitta Mäkinen kertoivat kuulumisia eduskuntavaalikiertuleelta. Keskustelua käytiin myös Jyväskylän kaupungin ajankohtaisesta tilanteesta ja vanhuspalvelulaista.
11.4. Kansanedustajaehdokkaat Leena Kalmari Laukaasta ja Atte Viinikka Keuruulta kertoivat omista vaalikampanjoistaan.
9.5. SDP:n Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Jari Blom kertoi menneiden eduskuntavaalien tuloksista tarkemmin sekä keskeisistä ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.
12.9. Jyväskylän kaupungin perusturvalautakunnan pj. Riitta Mäkinen kertoi terveyspalveluiden tilanteesta Jyväskylässä.
10.10. Erkki Jaala rakennusvirastosta esitteli Kankaan alueen sekä Äijälän asuntomessualueen suunnitelmia ja vaihtoehtoja.
14.11. SAK:n aluejohtaja Ahti Ruoppila kertoi SAK:n ajankohtaisesti tilanteesta, presidentinvaaleista, kunnallisvaaleista sekä muista ajankohtaisista kysymyksistä.
12.12. Toimintavuoden päättäjäiset pikkujoulun merkeissä. Nautittiin JTY:n Naisten kokkikerhon tekemät jouluiset herkut.

KULTTUURITOIMINTA

JTY:N SOITTOKUNTA KAJASTUS

Vuosi 2011 oli soittokunnan 120-vuotisjuhlavuosi. Juhlakonsertti järjestettiin 20.11. työväentalon Aalto-salissa. Konsertissa esiintyvät solisteina Hannu Saikkonen baritonitorvi, Yrjö Tuominen trumpetti. Laulusolisteina esiintyvät tunnetut laulajat Timo Rautiainen ja Maria Lund. Konsertin johtajana toimi Janne Halmela ja juontajana Vesa Karvinen. Työväenyhdistyksen tervehdyksen konserttiin toi varapuheenjohtaja Riitta Mäkinen. Runsaan yleisön suosionosoitusten jälkeen solistit ja kapellimestari Janne Halmela kukitettiin.

Kesällä 9.-12.6. Soittokunta teki esiintymismatkan Viroon Saarenmaalle Kuressaaren kaupunkiin. Matkaan osallistui 11 soittokunnan jäsentä. Soittokunnan esiintymismatka oli erityisen onnistunut ja muistorikas.

Juhlavuotenaan soittokunta on harjoitellut säännöllisesti. Harjoituksia oli vuoden aikana 45 kertaa: Aalto-salissa 31 ja B-salissa 14 kertaa.

Soittokunta esiintyi vuoden aikana 12 kertaa.

31.3. Aalto-sali Jty:n kevätkokous
10.4. Kuokkalan kirkko Jumalanpalvelus
30.4. Aalto-sali JTY:n ja JAP:n työväenlaulutilaisuus
1.5. Aalto-sali JTY:n vapputilaisuus
1.5. Lounaispuisto JAP:n vappukulkue. Äänentoisto marssireitillä: Ilmarisenkatu-Kauppakatu-Lounaispuisto
1.5. Lounaispuisto JAP:n vappujuhla klo 12.00 juhlan alkuun Työväen marssi
10.6. Kuressaari,
Linnanpuiston laululava(Viro) Linnanpuiston 150-vuotisjuhlien ja Kuressaaren kesämusiikkijuhlien avajaiskonsertti.
11.6. Saarenmaa, Mustjalan kirkko Konsertti
21.8. Aalto-sali Akt:n kesäpäivät
2.9. Hotelli Laajavuori Jyväskylän Seudun jätevedenpuhdistamon 40 v. juhla
17.11. Aalto-sali K-S:n Viikkolehti 30 v. juhla
20.11. Aalto-sali Soittokunnan 120 v. juhla
16.12. Aalto-sali JTY:n Hyvän mielen puurojuhla

Soittokunnan toimikunta 2011

Matti Pirttinen puheenjohtaja
Leena Palevaara sihteeri
Sakari Nikkanen taloudenhoitaja
Janne Halmela kapellimestari
Auvo Matilainen
Hannu Saikkonen

Toimikunta on pitänyt 2 kokousta. Lisäksi juhlatoimikunta piti kokouksen 19.4. Soittokunnan kevätkokous pidettiin 15.3. ja syyskokous 29.11.

Soittokunnan kapellimestarina on toiminut Janne Halmela ja tarvittaessa Auvo Matilainen. Soittokunnalla on vuokralla Viitasaaren Musiikkiopistolta baritonitorvi.

Soittajia soittokunnassa on vuoden aikana ollut 17 jakaantuen seuraavasti:

Huilu, piccolo 1 soittaja
Klarinetti 4 soittajaa
Bassoklarinetti 1 soittaja
Alttosaksofoni 1 soittaja
Tenorisaksofoni 1 soittaja
Trumpetti 3 soittajaa
Käyrätorvi, Corno 1 soittaja
Alttotorvi 1 soittaja
Baritonitorvi 1 soittaja
Venttiilipasuuna 1 soittaja
Tuuba 1 soittaja
Rummut 1 soittaja

Soittokunnan 120 juhlavuosi on ollut soittajille ahkeran harjoittelun aikaa. 120 v. juhlakonsertti oli onnistunut ja keräsi salin täyteen yleisöä.
Tulevaisuuden suurimpana haasteena on edelleen uusien nuorien soittajien mukaan houketteleminen..

JTY:N SEKAKUORO AALLON LAULAJAT
JA LAULURYHMÄ AKSENTTI

YLEISTÄ
Vuosi 2011 oli Aallon laulajille säännöllisen ja ahkeran harjoittelun
ja useiden esiintymisten lisäksi myös juhlavuosi: vuoden lopulla tuli
kuluneeksi 20 v siitä, kun Küllike Vaatmann aloitti kuoronjohtajana
Aallon laulajissa. Vuosi huipentuikin juhlakonserttiin marraskuussa
2011.
Harjoitukset olivat edelleen torstaisin Aalto- tai B-salilla, Aksentti jatkoi
omilla harjoituksilla Aallon laulajien jälkeen. Ylimääräisiä harjoituksia
pidettiin tilanteen mukaan ennen esiintymisiä.
Kuorossa oli vuonna 2011 38 laulajaa.

Kevätkauden harjoitukset alkoivat 13.1.2011
Kevään 2011 aikana järjestimme Aalto-salissa Virpojaiset Palmusunnuntaina
17.4. lauloimme, Vappujuhlassa 1.5. sekä äitienpäiväjuhlassa
8.5.
Saksasta saimme vieraaksemme tuplakvartetin 1.-5.6. Heidän
kanssaan pidimme yhteiskonsertin A-salilla 3.6. mukana laulamassa
oli myös Jao:n henkilöstökuoro Vocante. Aksentti esiintyi yhdessä
kvartetin kanssa 4.6. Leivonmäellä. Muistorikasta saunailtaa vietimme yhdessä toisiimme tutustuen ja laulaen kauniina alkukesän iltana 2.6. Könkkölässä.
9.-12.6. teimme esiintymismatkan Saarenmaalle, jossa lauloimme
kahdessa eri kirkossa.

Syyskauden harjoitukset aloitimme 1.9.2011
Syksyn harjoituksissa suuntasimme alusta alkaen suunnittelemaamme juhlakonserttiin, joka toteutui 27.11. nimellä ”Aallon laulajat 1991-2011 Muistelmia sanassa, kuvissa ja musiikissa”. Küllike oli konserttia varten suunnitellut musiikin lomaan kuvaesityksen ja kirjoittanut historiikkia omasta ajastaan Aallon laulajien kuoronjohtajana.
Muita syksyn 2011 esiintymisiä olivat Jty:n naisjaoston joululauluilta 11.12.2011 sekä puurojuhla 16.12., molemmat Aalto-salissa.
Olimme mukana JTY:n Naisten järjestämällä kirpputorilla Aalto-salissa 19.11.
Pikkujoulua vietimme B-salilla 11.12.

Toimikunta

Taiteellinen johtaja Küllike Vaatmann
Puheenjohtaja Pirjo Raanoja
Varapuheenjohtaja Erkki Lehtonen
Rahastonhoitaja Alla Zueva
Opintosihteeri Alina Nummela
Sihteeri Asta Similä-Peura
Jäsenet Inkeri Lind
Olavi Ojala
Marja-Leena Penttinen
Tapio Peura
Hannele Puttonen
Aune Tirkkonen

Toimikunta kokoontui vuoden 2011 aikana 9 kertaa.

Tilintarkastajat
Tilintarkastajina ovat toimineet Anu Lehtonen ja Heikki Salonen

KIINTEISTÖT

Yhdistyksen omistamissa kiinteistöissä (Kauppakatu 30 ja Aalto-Sali) suoritettiin toimintavuoden aikana normaaleja vuosikorjauksia sekä huoltotoimenpiteitä.

Vuokraustoiminta
Kiinteistön lähes kaikki vuokrattavat liike- ja toimistotilat sekä asuinhuoneistot olivat vuokrattuina. Vuokralaisina olivat seuraavat yritykset ja yhteisöt:
Keskimaa Osk, VK Liikuntapalvelut Oy, SDP:n Keski-Suomen piiri ry sekä Jyväskylän Pallokerho JyPK ry.

Lisäksi talolla toimivat vakituisesti Jyväskylän Sos. dem. Kunnallisjärjestö ry, TSL:n Jyväskylän seudun opintojärjestö ry sekä Keski-Suomen Nuoret Kotkat piirijärjestö ry.

Yhdistyksen omistama Aalto-sali oli totuttuun tapaan vilkkaassa käytössä. Oman käytön lisäksi salia vuokrattiin moninaisiin näyttely-, kulttuuri-, kokous- kongressi-, viihde- ym. -tilaisuuksin. Aalto-salille kirjattiin vuoden 2011 aikana reilusti yli 100 tapahtumapäivää.
B-salin kerhohuone on ollut pääasiassa oman musiikkitoiminnan sekä sisar- ja veljesjärjestöjen käytössä. Kerhotilan vakituisia ulkopuolisia vuokralaisia olivat Jyväskylän Bridge-kerho ja Terveystalo Oy.

ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN VÄINÖNKATU 7

Yhdistys omistaa kokonaan Asunto Oy Jyväskylän Väinönkatu 7:n osakekannan. Yhtiöllä on yhdistykseltä vuokratulla työväentalon tontilla asuin- ja liikekerrostalo. Yhtiön liiketiloissa vuokralaisina ovat olleet Numerola Oy, Levykauppa Äx ja Kampaamo Verstas Oy.

Yhtiön hallitukseen ovat vuoden 2011 aikana kuuluneet puheenjohtajana Kimmo Ojala ja jäseninä Juha Hjelt ja Raimo Honkonen. Yhtiön isännöitsijänä on toiminut Markku Jokela Isännöintikonttori M. Jokela Oy:stä. Asuinhuoneistojen ja liiketilojen vuokrauksesta on vastannut OP-Kiinteistökeskus. Yhtiö ostaa huoltomiespalvelut yhdistykseltä.

Yhtiön tilintarkastajana on toiminut Seppo Lindholm HTM, JHTT sekä varatilintarkastajana Isto Lehtinen HTM, JHTT.

Yhtiö antaa osake- ja asunto-osakeyhtiölain mukaisesti oman tilinpäätöksen.

MUUT HUONEISTOT

Yhdistyksen omistamalla tontilla 1-10-14 sijaitsevien kiinteistöjen lisäksi yhdistys omistaa 493 m2 suuruisen liikehuoneiston sekä 11 maanalaista autopaikkaa Asunto Oy Jyväskylän Toripihasta osoitteessa Yliopistonkatu 34. Liiketila ja autopaikat on vuokrattu pitkäaikaisella vuokrasopimuksella vakuutusyhtiö Fennialle. Lisäksi yhdistys omistaa 44 m2 suuruisen asuinhuoneiston osoitteessa Puistokatu 3-5. Huoneisto on vuokrattuna asuinkäyttöön.

VAKUUTUKSET

Yhdistyksen omaisuus- ym. vakuutukset ovat pääsääntöisesti Keskinäinen vakuutusyhtiö Turvassa. Kiinteistöillä on täysarvovakuutukset sekä niiden lisäksi joitain ainaispalovakuutuksia sekä koneilla ja laitteilla sekä irtaimistolla palo- ja murtovakuutukset. Lakisääteiset tapaturma- ja muut vakuutukset ovat Turvassa, eläkevakuutukset Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa. Kiinteistön vuokrankeskeytys-vakuutus, joka koskee myös As Oy Väinönkatu 7:n vuokratuloja on Turvassa.