Lokakuun gallupanalyysi

Yleisradion tuorein puoluekannatusarvio julkaistiin tänään. Kärjessä ovat rinta rinnan pääministeripuolue Keskusta ja pääoppositiopuolue SDP. Gallupin muutokset ovat niin pieniä ja tukevasti virhemarginaalin sisällä, että niistä voi lukea korkeintaan aavistuksenomaisia vaihteluita tunnelmassa ja mielialassa.

Mielenkiinto tämän mittauksen osalta muodostuu tuoreimpien tulosten peilaaminen pidempiin tendensseihin ja siihen, kuinka tämä mittaus heijastelee niitä. Tulevien kuntavaalien kärkisijasta taisteleva kaksikko lienee nyt selvillä: piikkipaikassa ovat olleet kiinni vuoden 2016 kannatusmittauksissa ainoastaan Keskusta ja SDP.

Keskusta, 20,5 % – Tasainen suoriutuja

Keskusta on onnistunut pitämään kannatuksensa vakaana huolimatta hallituksen epäsuosituista päätöksistä. Viimeisimmässä mittauksessa naisäänestäjien siirtymää muihin puolueisiin, naiskannatus on pudonnut jopa kolme prosenttiyksikköä. Tämä ei kuitenkaan käytännössä näy, koska kepun kannatus miesten keskuudessa on samaan aikaan noussut vastaavasti. Äänestäjäkunta siis vaihtuu, mutta kannatus pysyy. Asiaan saattaa olla yhteyttä sillä, että keskustelusta on poistunut erityisesti työntekijämiehiä kurittava työmarkkinapolitiikka ja tilalle on tullut keskustelu hoiva- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta, joka huolettaa naisäänestäjiä keskimäärin enemmän.

Kepu on myös onnistunut asemoimaan itsensä tehokkaasti suurimpien kasvukeskusten vastavoimaksi: “maakunniksi” itsensä kokevilla alueilla Keskusta on monelle itsestäänselvä puolue, jota äänestetään siinä uskossa että se toimii alueen edunvalvojana. Nyt enää Persutkaan eivät tätä asemaa haasta.

SDP, 20,5 % – Paluu satulaan

Demareiden kannatus notkahti jo kesällä, kuten se on tehnyt pari vuotta putkeen. Kyse lienee pitkälti siitä, että kesällä puhutaan enemmän utopistisista asioista: visioista, arvoista ja unelmista. Syksyllä palataan demareiden vahvuusalueiden pariin kun työelämän, sote-uudistuksen ja valtion talousarvion kaltaiset ihmisten arkeen nopeammin vaikuttavat asiat valtaavat keskusteluilmapiirin. Vaikka tämä on positiivista, niin pidemmällä aikavälillä demareiden tulee pohtia tulevaisuusvisiotaan: 25 % peruskannatuksesta on tultu tilanteeseen, jossa viidenneksen pienempää kannatusta pidetään hyvänä.

SDP:n laskevasta naiskannatuksesta puhuttiin loppukesästä, mutta syksy on korjannut tilannetta. Sen sijaan miesäänestäjistä osa on lähtenyt. Demareiden pitää nyt miettiä tarkkaan, asettaako syksyn eduskuntakeskustelussa kärjen hallituksen kasvua ja työllisyyttä edistävän politiikan ponnettomuuteen vai leikkausten kritisoimiseen. Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseen sisältyvä byrokratian lisääminen ja palveluntuotannon yksityistäminen antavat kuitenkin helpon maalin.

Kokoomus, 17,1 % – Kuherruskuukausi ohi

Petteri Orposta odotettiin Kokoomuksen pelastajaa Alexander Stubbin tuhoisan puheenjohtajakauden jälkeen. Perinteisemmän konservatiivisen keskiluokkaporvarin hillitty charmi ei kuitenkaan tunnu vetoavan sen paremmin kuin huippukoulutetun ja huippuliberaalin metroseksuaalin kuriton karisma. Kykypuolueen uudistamis- ja tsemppipuheesta on kadonnut hohto kun, vuodesta 2007 jatkunut asema vallassa joko hallituksen ykkös- tai kakkospuolueena ei ole kyennyt luomaan maahan talouskasvua ja työllisyyttä.

Orpon vika tämä ei ole, pikemminkin on osoitettu ettei radikaalin markkinaehtoinen yliopistouudistus ja koulutusmäärärahojen brutaali leikkaaminen oikein istu yhteen koulutusmyönteisen retoriikan kanssa. Veronalennukset eivät myöskään ole koskeneet tasaisesti kaikkia tuloryhmiä, esimerkiksi usein pienituloisia yrittäjiä vaan niitä on kohdennettu suurituloisille riippumatta tulojen muodostumistavasta.

Vihreät, 14,0 % – Hengitystä Kokoomuksen niskaan

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on tehnyt ison profiilinnoston puolueelleen. Vihreät ovat ottaneet kunnianhimoiseksi tavoitteekseen olla suurin puolue viidessä suurimmassa kaupungissa, joihin sen pääasiallinen kannatus itse asiassa keskittyykin. Tavoitteensa saavuttamiseen puolue tuskin pystyy, mutta se kamppailee uskottavasti Kokoomuksen kanssa Suomen johtavan liberaalipuolueen asemasta.

Kokoomuksen Vihreät on haastanut selkeimmin koulutuspolitiikassa ja siksi se on vetoava suunta urbaanille sivistysporvarille. Tilanteessa on kuitenkin haasteensa: Vihreillä ei ole yhtenäistä talouspoliittista linjaa, mistä muun muassa Jarkko Tontti harvinaisen ilkeässä radiohaastattelussaan totesi. Ei liene sattumaa, että asian uutisoi isosti nimen omaan Kokoomuksen verkkolehti. Niinistö joutuu väistymään ensi vuoden puoluekokouksessa ja puheenjohtajaspekulaatioissa on liikkunut muun muassa huomattavasti vasemmistolaisemman Outi Alanko-Kahiluodon nimi.

Perussuomalaiset, 9,2 % – Vakiintumista ja vaikeuksia

Perussuomalaisten kannatus on pitkän laskun jälkeen kääntynyt loivaan nousuun. Erityisesti Vasemmistoliiton jääminen taakse helpottanee aikanaan puoluevalintaansakin arponeen työministeri Jari Lindströmin oloa. Se tuskin kuitenkaan vähentää puoluejohtaja Timo Soinin halukkuutta tölviä fillarikommunismia ja sosialismia plokissaan.

Yllättävä huomio on, että ääriryhmien väkivallanteot heikentävät Perussuomalaisten kannatusta, joka kasvaisi muuten nopeammin. Selkeästi äärioikealta ei ole saatavissa kannatusta, vaan voisi olla viisaampaa tehdä selkeä pesäero uusnatseihin ja Soldiers of Odinin kaltaisiin katupartioihin. Muutenkin persupoliitikkojen hölmöilyt ovat suurin haitta puolueen kannatukselle, joten jos kunta- ja eduskuntavaaleissa halutaan menestyä, niin puolueen jäsenistö tulisi harjata huolella.

Vasemmistoliitto, 8,8 % – Vallankumous hyytyy lähtökuoppaan

Suuren innostuksen vallitessa puolueen puheenjohtajaksi valittu Li Andersson sai alkuun lupaavia lukuja: Perussuomalaiset jätettiin taakse, kannatus lähenteli kymmentä prosenttia ja ero Vihreisiinkin oli parhaimmillaan alle kolmen prosenttiyksikön luokkaa. Syksyn koittaessa tilanne on kuitenkin palannut surulliseksi: kannatus ei juuri eroa Arhinmäen aikaisesta.

Pisteitä vassareille voi antaa onnistuneesta verenvaihdosta: jäsenkunnan ikärakenne on terveempi kuin demareilla ja äänestäjät ovat nuorta, punavihreää porukkaa. Monelle voi olla vaikea hahmottaa, että tämä on Esko Seppäsen ja Esko-Juhani Tennilän entinen puolue ja SKDL:n perillinen, eikä nykyinen Vasemmistoliitto sitä oikeastaan enää olekaan. Yhteistä on enää pää-äänenkannattajan nimi.

Vasemmistoliiton ongelma on kuitenkin kritiikin kohteen ja oman vaihtoehtonsa kristallisoiminen. Kaikkien julkisten menojen puolustaminen, uusien luominen ja samanaikaisesti esimerkiksi arvonlisäveron alentaminen ei ole edes mahdollista, ei vaikka “rikkaiden” veroprosentti nostettaisiin sataan.

Eetu Kinnunen

Kirjoittaja on JTY:n poliittinen sihteeri